Elikkäs päänsärkykin alkaa pikku hiljaa muuttua kallonhajottavasta paukutuksesta pieneksi jomotukseksi. eli elämä voittaa. Eilen oli tosiaan ihan kivaa ja  ei se aikuisseura nyt niin paha ollutkaan mitä pelkäsin. Ja onneksi mukana oli myös muita "puhelimen kyyttääjiä" (eli äitejä jotka odottivat viestiä että miten lapsilla menee). Alku ilta oltiin siinä tupaantulijaisissa ja sitten mentiin vielä hetkeksi ihan baariinkin asti.....   Kotona oltiin kuitenkin jo kahdentoista maissa eli ihan hyvissä ajoin. Tultiin sitten miehen kanssa kotiin peräkkäisillä takseilla, kyllä me sitten ollaan fiksuja!!!! Kieli ulkona

 

Tytöillä oli mennyt tosi hyvin täällä kotona mummon kanssa. He olivat herkutelleet ranskiksilla, nakeilla, sipseillä, poppareilla ja ja ja  eli ainakaan ei nälkä päässyt yllättämään Nauru. Kaikki tytöt olivat käyneet nukkumaan ongelmitta ja muutenkin siis ihan loisto ilta oli heillä ollut. Vaaveli ei ollut edes ihmetellyt että missä mie olen, isoilla oli nukkumaan mennessä meinannut tulla ikävä mutta kuitenkin kävivät suosiolla nukkumaan. Aamulla vaaveli ei ollut milläskään että mie olen ollut poissa mutta isot tytöt kyhnytti vuoronperään sylissä istumassa, kyllä on kiva huomata että on tärkeä Hymy.

 

Nyt isot leikkii kesää ja kotia. Vaaveli leikkii palikoilla (Ottaa palikoita laatikosta ja kun saa kaikki pois niin laittaa ne takaisin ja sama alusta). Lupasin isoille että koska ne olivat olleet niin reippaast täällä niin kunhan saadaan vaavelille annettua päiväruoka niin lähdetään Hesburgeriin syömään hampurilaiset, ropskaruuoka kyllä sopiikin tähän mun olotilaan vallan loistavasti Nauru.