Vaaveli, joka on tavallisesti tosi hyväuninen, itkeskeli viime yönä. Epäilen hieman että jos ne olisi nyt jo sitten ne hampaat, vaavelillahan on vaan kaksi hammasta alapuolella eikä mitään muuta ja minusta tuo alaien on jotenkin pullottava, jospa niitä hampaita alkaisi viimein sieltä pukata lisää. Oireet ainakin viittaa hieman siihen kun kuolaminen on taas tuplaantunut, nenävuotaa, suuhun ei saa katsoa ja kiukuttaa aika herkästi. Täytyy ensi yöksi antaa kipulääkettä jo illalla että saisi pieni poloinen nukuttua. Nyt vaaveli on päiväunilla mutta välillä rattaista kuuluu vaikerrusta Otsan rypistys.

 

Isot tytöt leikkii yläkerrassa hepoilla. Äsken ne pääsi taas tekemään suosikki puuhaansa eli muffinssien koristelua. Tänään juhlitaa jälkikäteen keskimmäisen nimmareita ja mie olen tyttöjen kanssa leiponut. Keskimmäinen on ihan innoissaan kun tein hänelle kukkakakun.  Kävi vaan niin ikävästi että pikkuserkun synttärit sattui samallle päivälle ja se verottaa tuota kävijä määrää, kummitkin kävi jo etukäteen ja tänään vielä selvisi että yhdet vieraat joituivat perumaan joten paikalle tulee sitten vaan VAARI ja Tontsu, no ompa niille sitten enemmän syötävää Hymy. Tarjolla on nähkääs mariannekääretorttua, täytekakkua, tyttöjen tekemiä muffinsseja, pizzoja ja pipareita, taitaa jäädä mummollekkin vähän kun huomenna tulee käymään!!!  Keskimmäinen ei kyllä vielä itse tiedä että vierasmäärä on supistunut vähään, hän odottaa ainakin pukeutumisesta päätellen ainakin linnanjuhlien tasoisia juhlia, päälle piti meinaan laittaa "hienoin juhlamekko" minkä hän omistaa Hymy. No täytynee illalla käydä vaikka naapureja kysymässä kahville niin ei harmita sitten kun oli niin vähän väkeä.

Tässä isot tytöt: