Huuh, lääh ja puuh! Oli kiva päivä mutta täytyy sanoa että se on vienyt voimat, no vajaa  tunti vielä niin sitten saa lapset maaten ja itsekin voi vetää pötkölleen sohvalle.

Aamu aloitettiin ihan normaalilla aamulenkillä ja ulkoilulla. Vajaa pari tuntia oltiin ulkona ja sitten syömään. Lounaan jälkeen lähdettiin uimareissulle Porvooseen. Täältä ajaa semmoisen tunnin verran sinne ja matkalla käytiin vielä täydentämässä ruokavarastoa (haettiin eräältä ruokavarastolta kuivaruokia ja vaavelille maitoa) . Perillä Porvoossa uimahallissa oltiin kahden maissa ja pari tuntia puljattiin. Isot laski vesiliukumäkeä kuin vanhat tekijät ja yhteenotteeseen ehdittiin aaltokoneenkin keinutettaviksi. Paluumatkalla käytiin Kuninkaantien uudella (ei olla vielä ehditty ikinä siellä käydäkkään) ABC:llä syömässä ja kello näyttikin jo kuutta kun saatiin auto takaisin pihaan. Nyt kun on tavaratkin saatu kaappeihin niin voin sanoa että  ihan tuntuu kuin olisi tänään jotain tehnytkin Hymy. No mutta tosi mukava päivä etenkin eilisen ollamöllötys- päivän jälkeen. Nyt isot saa vielä hetken katsoa Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa, loppu pitää heille nauhoittaa niin saavat sitten huomenna katsoa loput Hymy. Itse en tuosta ohjelmasta niinkään piittaa mutta täytyyhän sitä sen verran seurata että pysyy kärryillä tyttöjen jutuista.