Ei taida ikävä kyllä mennä kauan kun meillä on SE SUURI SURU edessä. Tänään läksimme aamulenkille mutta Emma ei jaksanut kuin naapurin postilaatikolle asti ja sinnekkin hitaasti. Vein Emman sisään ja sinne se jäi ilman mutinoita nukkumaan, ei siis vinkumista edes kun laitoin ulko oven kiinni. Kun tulimme lenkiltä niin avasin oven ja siiinä samassa kohdassa se oli nukkumassa mihin jäi kun oven laitoin kiinni. Tuli se kuitenkin meidän kanssa tuohon pihalla mutta sielläkään ei kauheasti liikkunut. Siirtyi aina jonnekkin lähelle missä olin haravoimassa ja kävi pötköttelemään aurinkoon. Ei tuo kivuliaalta  tai kipeältä vaikuta mutta äärimmäisen väsyneeltä ja silmissä on semmoinen pohjaton katse. Itku Eli jossakin vaihessa ja luultavasti pian meille tulee sitten isot itkut itkettäväksi. 

Isot tytöt ihmetteli että miksi en ottanut Emmaa lenkille ja sanoin että Emma on nyt niin väsynyt ja vanha että se ei nyt jaksa tulla. Vanhin ei sanonut mitään mutta näki naamasta että jotain se jo ymmärsi, keskimmäinen touhotti omiaan eikä oikeastaan noteerannut asiaa millään tavalla. Lenkin jälkeen keskimmäinen sitten kyseli taas taivaasta ja Mummon jo edesmenneestä Santtu koirasta. Jännä juttu mielestäni on se että Vaaveli, joka normaalisti roikkuu molemmissa koirissa yhtä paljon, on jättänyt tänään Emman täysin rauhaan. Jos Emma pötköttelee sen edessä niin Vaaveli kiertää sen, Hanin päällä se taas kiehnää ihan entiseen tapaansa. Voisiko noin pieni ymmärtää että toinen on kipeä, tai ehkä se on vaan sattumaa.