Voih kun tuntui tänä aamuna pahalta. Eilen lenkillä keskustelimme mieheni kanssa siitä kuinka meidän toinen koiramme alkaa osoittaa ihan oikeasti vanhenemisen merkkejä. Ei enään oikein jaksa kunnolla kävellä lenkkiä ja uloskin pitää hieman houkutella ja muutenkin nukkuu paljon enemmän (ehkäpä tuo juoksuaika vielä lisää näitä oireita). Isot tytöt leikkivät lenkillä omiaan mutta ilmeisesti he kuitenkin kuulivat keskustelumme vaikka ei siihen lenkillä reagoineetkaan. Tänään keskimmäinen kysyi lapsen kirkkaat silmät hieman kosteana "Äiti, Kuoleeko Emma?" no siihen minä että kyllä se joskus kuolee mutta toivottavasti ei ihan vielä. Hetken lapsi oli mietteliään näköinen mutta jätti asian kuitenkin siihen.
Täytyy sanoa että sitten joskus kun koirasta aika jättää niin se tulee olemaan kova paikka niin itsellenikin mutta etenkin lapsille. Lapset eivät ole ikinä eläneet ilman koiria ja tottakai he laskevat koirat aivan täysin perheeseen kuuluviksi. No täytyy toivoa että ei tarvitse vielä pitkään aikaan sitä kokea.
Mutta tästä nyt taas oppi sen että jos ei halua että lapset kuulee jotain niin siitä ei voi keskustella heidän lähellään, eli vaikka he eivät "kuule" niin silti ne KUULEE!
Tässä meidän vanhuksemme...
Kommentit