Joo-o se on ilta taas. Tuntuu että nykyään ei ehdi kuin silmät aamulla avata ja taas on ilta. Etenkin nämä miehen iltavuoro päivät tuntuu kiitävän silmissä. aamulla kun herätään niin aamu ulkoilujen ja lounaan jälkeen ehtii ehkä hätäisesti jotain piha/kotihommia tekemään ja sitten mies lähtee töihin, vaaveli päiväunille ja minä aika usein uppoudun kirjojen maailmaan päiväunien ajaksi. Kun vaaveli herää niin päivä onkin jo pitkällä. Siinä pyöräilyjen, hiekkakakkujen ja ruuan jälkeen alkaakin taas jo kello käydä seitsemää ja "lauma" on luotsattava sisään iltapesuille yms. Hetki siinä pyöritään ja kas kello löy kahdeksan ja mukulat sänkyyn ja itse sohvalle tai koneelle.  Siinä vaiheessa kun mies tulee kotiin (n. klo 22:30) minä olen yleensä jo autuaasti unten mailla joko sohvalla tai sängyssä. Sitten aamulla taas sama systeemi alusta alkaen.   Ei sillä en minä valita. Olen ihminen joka tykkää olla liikeessä tai puuhata jotakin koko ajan niin ei tule aika pitkäksi.   MIetiskelin tässä vaan tuota ajankulua ja sitä että ensi vuonna (onneksi vasta joulukuussa) minä täytän 30 vuotta, SIIS OIKEASTI 30 vuotta!!! Vastahan minä ylioppilaaksi pääsin ja ei siitä yläasteelle siirtymisestäkään niin kauan ole.  HURJAA tämä ajankulu!   KOhta sitä kai huomaa olevansa eläkeiässä ja (toivottavasti) lapsenlapset sylissä istumassa.

En tiedä alkaako 30 kriisi puskea päälle vai mikä mutta mietiskelin tässä elämääni.

Ensin mietin että "voi hitsinpimpulat 30 v enkä mitää ole saanut aikaan, ei ole uraa, ei ole uutta hienoa asuntoa järven rannalla lähellä keskustaa, ei hienoa kallista autoa pihassa, ei osakesalkkua, ei puhettakaan rahastosäästämisestä, ei mitään,  ENKÖ OLE MITÄÄN?!? MItä muut ajattelevat minusta?!?"

 Mutta sitten iski oikein kunnolla "kapina henki" HITOT MINÄ MUISTA!!!

 "Minä olen saanut paljon aikaan. Olen aikoinani käynyt taistelun syömishäiriön kanssa ja voittanut sen,  olen opiskellut oppisopimuksella itselleni vakituisen työpaikan, minulla on ihana ja ymmärtäväinen mies, ja miehen kanssa omakotitalo,vanha röttelö mutta ainakin meidän OMA (tai no "vähän" pankinkin) ja minulle niin rakas, minulla maailman ihanimmat kolme tytärtä joista olen mahdottoman ylpeä, minulla on muutama ystävä ja vaikka en ehdi heidän kanssa viettämään paljoakaan aikaa niin ainakin sisimmissäni tiedän että he ovat tukenani niin ilossa kuin surussakin, minulla on vielä lapsenomaista uskoa siihen että asiat järjestyy vaikka joskus näyttäisikin pahalta, minulla on niiin paljon rakkautta perhettäni (sisältäen miehen ja lasten lisäksi  siis omat vanhempani, siskoni, veljeni, yms muut) kohtaan että tiedän olevani tuhat kertaa rikkaampi kuin kukaan osakesalkun omistaja tai rahastosäästäjä, ura  miljonääri, MINÄ OLE MINÄ ja vaikka näyttää siltä että en ole saanut mitään hienoa aikaan niin olen ONNELLINEN JA SE ON PALJON SE!!!!