Just just. Tänään oli minulla tarkoitus olla vanhimman ja vaavelin kanssa uimahallin läheisellä leiksalla sillä aikaa kun keskimmäinen on uimakoulussa... Juupa juu. Vettä tulee taivaan täydeltä. Tällä hetkellä sataa niin paljon että kun sade kävi kattoon (peltikatto) se piti niin kova mekkalaa että en vaan saanut enään nukuttua. NO taitaa jäädä tuo leiksailu nyt kyllä väliin. No mutta ehtiihän sinne joku toinen kerta. NYt täytyy vaan site ottaa käyttöön suunnitelma B. Eli taidetaankin sitten käväistä kaupassa uimakoulun aikana. PItää hakea tytöille ja mummolle herkkuja iltaa varten , mummo tulee tyttöjä hoitamaan illaksi kun minulla ja miehellä olisi ollut suunnitelmissa lähteä katsomaan kesäteatteria Korvenkylään. Siellä menisi Teuvo ja paperitaivas. Mutta saas nyt nähdä,  jos sataa tällä tavalla niin ei me kyllä sitten mennä sinne kaatosateeseen kastumaan, siinä tapauksessa mennään vaikka  leffaan tai jotain (jonnekkin on PAKKO mennä kun tytöt on suunnitellut jo mitä he mummon kanssa puuhaavat ja huutohan siitä tulee jos ei saakkaan puuhailla).

MUtta nyt on alettava herättelemään lapsukaisia jotta ehditään heittää aamupalat naamaan ennen lähtöä.