Hiphei!! Taidan jäädä henkiin. Enään on vain nuhaa ja pientä köhää. Vaavelilla ei ole kuin nuhaa, viime yön nukkuimme , niin vaaveli kuin minäkin, kuin tukit eli kyllä me taidettiin selvitä taudista. Isot tytöt on alkanut pikkuisen nuhimaan mutta ei vielä valita kumpikaan oloaa. Ja se voi olla että noilla kahdella on niin hyvä vastustus kyky kun ikinä ei olla tauteja mitenkään varottu (eli jos kylässä on ollut nuhaa niin ei olla vierailuja sen takia väliin jätetty) ja ne on syönyt elämänsä aikana niin paljon hiekkaa tms että eipä noihin varmaan edes ihan joka pöpö tartu. Tosin mistäs sen tietää vaikka huomenna tilanne olisi taas toivoton mutta nyt voisin sanoa että aletaan olla KAIKKI terveitä.

Tänään on tasan kuusi vuotta siitä kun tulin ensimmäistä kertaa äidiksi. Muistan että olin aika pyörällä päästäni mutta heti synnytyksen jälkeen sanoin miehelleni että "jos tämä nyt ei tämän pahempaa ollut niin haluan lisää lapsia..." ja onhan noita sen jälkeen tullutkin.  Vanhimmaiseni oli aina niin sanottu "helppo vauva". Eli aika aikaisessa vaiheessa alkoi nukkua yöt ja  masuvaivoja ei ollut. Eli helpolla olen vanhimmaisenkin kanssa selvinnyt. Tosin onhan tuolla noita uhmakausia ollut mutta niitä nyt ei onneksi muista ihan tarkasti... aika kultaa muistot . No mutta tänään siis ensimmäiset synttäri kekkerit, tänään tulee Vaari, mummi ja pappa ja ainakin yksi kummeista ja muutama muu sukulainen. Vaavelin kummi, Emmi, tuossa jo piipahtikin, tosin Emmi reppanalle oli aika "köyhät" tarjoilut kun pullia en ollut ehtinyt paistaa ja voileipä kakkua hän ei kananmuna allergikkona uskaltanut maistaa ja juustokakkukin oli vasta hyytymässä... täytekakkuun ja pipareihin oli tyytyminen reppanalla... Sorry vaan Emmi, ensi kerraksi teen sinulle munattoman voileipäkakun.

Tässä teille kuvat meidän kakuista, tarjolla on siis kolmea kakkua  (juhlittiinhan samalla myös Vaavelin tulevia nimipäiviä, miehen synttäreitä sekä vanhimman synttäreitä.) mutta juustokakusta ei saatu kuvaa koska se on vielä hyytymässä 

Tässä siis herkkuja teille.... ja kuva Emmistä ja tytöistä... isot tytöt ovat aivan ihastuneita emmiin ja roikkuivat siinä kuin takiaiset....

Täytekakku:

voileipäkakku:

Emmi ja isot tytöt:

Nuhanenä vaaveli: