Voi elämä millainen yö.... Vaavelia vaivaa ne hampaat. Illalla annoin panadolia ja alkuyön nukkkuinkin ihan hyvin mutta sitten.... voi tuska ja hammastenkiristys. Kun vaaveli aloitti kiekumisen tuossa kolmen pintaan niin sitä sitten jatkuikin puoli kasiin ja herätykseen asti... HUOH! Sana kiekuminen on juuri oikea kuvaamaan sitä ääntä mikä vaavelista lähti. Ei voi sanoa että oli itkua (ainakaan jos pääsi ajoissa lohduttamaan) mutta semmoista parin minuutin välein kuuluvaa kiekumista. Onneksi vaaveli aina kuitenkin rauhoittui nopeasti, paha vaan että rauhoitttumisen jälkeen uusi kiekuminen alkoi viimeistään vartin päästä.  JOs kiekumiseen ei reagoinut niin se jatkui ana parin minuutin tauoilla kunnes viimein alkoi räjähdyttävä itku ja parku...  Inhoittavaa että hampaat voi tehdä toisen elämästä noin tuskallista. 

No nyt vaaveli on taas oma aurinkoinen itsensä... leikkii tuolla parhaillaan isojen tyttöjen kanssa eläimillä. Kohta pitäisi lähteä saattamaan vanhin eskariin ja sitten leikkikenttäilyä , ruokaa ,kaupassa käyntiä, PÄIVÄUNIA ... eli normaali päivä tiedossa.