Vaaveli on väsynyt.... Viime yö meni tosi hyvin eli ei itkenyt korvaansa eikä mitään. 20:00-07:40 meni yhteen pötköön ja olisi mennyt varmaan kauemminkin mutta tuolloin oli pakko herättää kun oli saatava vanhin eskariin ajoissa. Annoin illalla vaavelille antibiootin lisäksi Pronaxen kipulääkettä ja se tuntui vievän kivut pois. Eli yö meni hyvin mutta heti aamulla huomasi että vaaveli on hieman tuskainen. Tyttö ei varsinaisesti kiukutellut eikä itkenyt  mutta semmoista apeutta ja kärsimättömyyttä oli ilmassa. Annoin Panadolia ja hetken kuluttua oli tyttö parempi. Lääkkeen ansiosta on siis kivut pois mutta johtuisiko juuri nyt noista antibiooteista (tai sitten kellon siirtely vaikuttaa) kun vaaveli on TODELLA väsynyt. Normaalisti käy päiväunille puoli kahden maissa mutta tänään makoili sohvalla ja lattialla jo kahdentoista aikaan ja varmasti olisi nukahtanut jos olisin sänkyyyn laittanut. No vaavelin harmiksi vanhin oli haettava eskarista joten hän pääsi nukkumaan vasta kello 13:15 mutta sitten kyllä nukahtikin samantien. Toivottavasti nukkuisi nyt hyvät unet ja olisi sitten taas oma iloinen itsensä. Yöksi, ainakin vielä seuraavaksi, aion kyllä antaa  taas kipulääkettä että saa nukuttua.

Isot tytöt piirtää ja värittää. Minä en ymmärrä kuinka nuo jaksaa tehdä tuota monta tuntia päivässä, istua pöydän ääressä ja kynäillä . No tämän päivän innostuksen kyllä ymmärrän, ostin heille meinaan kaupasta uudet tussit ja puuvärit ( Vanhat tussit olivat jo aika kuivuneita), nyt he ihastelevat uusia kyniään  ja värittävät vihkojaan . (vinkki niille jotka miettivät mitä joulupukin listaan meillä kirjoitetaan niin TUSSIT ovat aina tarpeellisia ja haluttuja)

Mies läksi juuri iltavuoroon töihin ja vei auton mennessään. Ja koska meillä ei ole autoa käytössä niin se kertoo siitä että iltapäivällä ulkoillaan satoi tai paistoi . Aamu ulkoilu jäi hieman lyhyeksi, vietiin vanhin eskariin ja sillä reissulla kastuttiin (sadevehkeistä huolimatta) niin pahasti että jokainen (vaaveli, keskimmäinen ja minä) hytistiin kylmästä kun kotiin päästiin. Täytyy toivoa että iltasella olisi hieman inhimillisempi keli!