Voi pientä prinsessaani. Vanhin on todella kipeä. Tai väsynyt ja kipeä joten kaikki tuntuu vielä vaikeammalta kuin onkaan.

"Äiti minuun sattuu..." "Äiti en halua että minuun sattuu...."Äiti..?" Kuin hienovarainen hento kuiskaus että eikö äiti voisi lopettaa kivun, eikö äiti voisi puhaltaa pipin pois...  "Äiti, enhän tule enään ikinä kipeäksi..." Voi kumpa hänelle voisin luvata tuon, kuinka voisinkin sanoa että huomenna ei enään satu.  

Kuulostaa ehkä dramaattiselta kun kysymys on kuitenkin VAIN KORVATULEHDUKSESTA mutta  vain yksi asia maailmassa saa minut  tuntemaan itseni näin avuttomaksi, yksi asia maailmasssa saa minut näin surulliseksi, vain yksi asia maailmassa tekee minusta näin heikon...    Oman lapsen kipu ja tuska.

Kuinka mielelläni ottaisin tuo kivun ja siirtäisin sen omiin korviini kunhan vain oman prinsessani olisi helpompi olla, kuinka mielelläni itse kärsisin tukkoisen olon kunhan vain prinsessani saisi hengittää paremmin, kuinka mielelläni itse nielisin nuo lääkkeet jotka on väkisin tytölle annettava. Pieni prinsessani on jo unten mailla mutta nyt tuntuu siltä että ÄITI TARVITSISI HALIN, jonkun joka sanoisi että: " Huomenna kaikki on jo paremmin!"