Voi elämä sanon vaan....

Tänä aamuna on keskimmäisen kanssa kyllä taas saanut käydä tunne skaalan läpi, raivosta turhautumiseen ja lopulta kyllä halien kautta leppymiseen...

Keskimmäinen aloitti jo heti herättyään kitinän... haluun lisää kiisseliä, en syö tota, haluan leipää, en mene ulos jne...  Tässä vaiheessa minä jo meinasin alkaa naputtelemaan "myytävänä 5 vuotias" ilmoitusta osto ja myynti palstalle. Mutta onnistuin tässä vaiheessa vielä nieleskelemään ja ottamaan PIRTEYS ASENTEEN PELIIN... "Nyt ylös ulos ja hiihtämään..."   ajattelin että kyllä se tuosta kun päästään ulos.

Ulkona onkin  kiva ilma. Pakkasta on enään vain nelisen astetta ja ulkoilu sää on mitä mahtavin. Isot tytöt laittoivat sukset jalkaan ja ajattelin että nyt tämä tilanne laukesi.. Keskimmäinen rakastaa hiihtoa. Suunnittelin siinä jopa yhteisä luistelu reissua ja hälytin mummon vaaveli vahdiksi että päästäisiin isojen kanssa KUNNOLLA luistelemaan.... MUTTA... hiihtäminen ei ollutkaan keskimmäisen juttu tänään. KITINÄÄ JA VIKINÄÄ..." en osaa, en pääse ylös, ei luista, ei pidä ,ei ei eie ei....." Vanhin hiihteli reippaasti mutta eihän hänenkään hiihdosta mitään pidemmän päälle tullut kun keskimmäinen heittäytyi ladulle esteeksi.... Tässä vaiheessa purin raivoani lumikolaan, tuli muuten puhdas piha . 

Vanhin lopetti hiihtämisen ja meni vaihtamaan kenkiä jalkaan, keskimmäinenkin tietenkin halusi lopettaa ja HALUSI apua kenkien kanssa mutta hän EI MENE LAITTAMAAN KENKIÄ, HÄN HALUAA APUA MUTTA HÄNTÄ EI SAA AUTTAAA... Minä jatkan raivon purkua lumikolaan ja välillä lasketan vaavelia pulkalla mäessä. Mies tuli apuun ja meni auttamaan keskimmäistä kenkien vaihdossa. Tosin hänkin joutui vääntämään kättä siitä että laitetaanko kengät keskellä pihaa vaiko sisallä ja korjataanko sukset pois rappusten edestä vaiko eikö jne... No mutta kengät saatiin kuitenkin jalkaan ja samassa tulikin naapurin tyttö hakemaan tyttöjä leikkimään.

Naapuri saikin keskimmäisen jopa hymyilemään (hetkeksi) ja tyttö kolmikko lähti läheiseen metsään leikkimään. Minä , mies, vaaveli ja koirat lähdettiin pienelle lenkille. Kun tultiin metsän kohtaan jossa tytöt leikkivät taas kuului keskimmäisen kitinä ja huuto. Yritin kysyä että mikä on mutta vastaukseksi sain vain huutoa ja kitinää. Vanhin ja naapurin tyttö sanoi että keskimmäinen oli suuttunut koska ei saanut huppua päähän...  Minä ehdotin että jos vaikka voisin auttaa mutta eihän se tietenkään kelvannut... Siinä aikamme oltiin kuin ei keskimäistä olisi ollutkaan ja vanhin , naapurin tyttö ja vaaveli leikki lumeen peittämis leikkiä. Keskimmäinen hivuttautui pikku hiljaa mukaan leikkiin, koko ajan yritti jotain pientä jäynää. Sanoin kaksi kertaa että "vaavelin naamalle EI SITTEN LAITETA LUNTA... siis EI LAITETA..."  mutta mitä tekee keskimmäinen, katsoo minuun ja lappaa vaavelin naamalle lunta...     

Sitten napsahti äidillä ja varmasti koko Rauhala kuuli kun tyttö lähti kotiin metsästä.   Annoin tytölle kaksi vaihtoehtoa.. joko hän kävelee itse tai sitten minä talutan mutta nyt tuli lähtö kotiin ja sisälle. Tyttö huusi kuin hinaaja , siinä vaiheessa sanoin että nyt nätisti kotiin tai luistelu reissu peruuntuu keskimmäisen osalta... no arvaahan sen miten siinä kävi. Matkaa kotiin oli ehkä 200 metriä ja se mentiin sitten huutaen ja kirkuen ... ja keskimmäisen  luistelu reissu sitten peruuntui.....

Kun päästiin kotiin tein jotain josta en ole ihan kauhean ylpeä...  Laitoin tytön sisään ja oven lukkoon  ja itse oven ulkopuolella jatkoin hommia kuin keskimmäistä ei sillä hetkellä olisi ollutkaan. EN ollut kuulevinaankaan huutoa joka sisältä kantautui, en halunnut tunnustaa itselleni etttä tuo kiljuva kakara on MINUN KILJUVA KAKARA, en halunut kuulla .  

Hetken huhkin pahimmat raivoni siinä pihalla ja sitten menin sisään ja passitin keskimmäisen omaan huoneeseensa huutamaan. Ja kyllä se huusikin...

Huuto jatkui ruokailuun asti. Vanhin ja vaaveli tulivat sisään syömään ja minä huutelin keskimäisen alas syömään. Ruokailun ajan tyttö oli ihan hiljaa (siis mökötti) kunnes hän tajusi että vanhin on kuitenkin lähdössä luistelemaan vaikka hän ei pääse... ja lisää huutoa...huutoa huutoa ja huutoa  ja sitten vielä HUUTOA!!!

MInä päätin pysyä lujana. Huutakoon, ei kai kiljumiseen ole vielä kukaan kuollut. Mentiin  miehen kanssa siivoomaan kylppäriä ja pesemään olohuoneen mattoa kellariin. Vanhin ja vaaveli leikkivät pet shopeilla ihan kiltisti. Hetken siinä siivottuamme sanoin miehelle että käyn kurkkaamassa keskimmäistä.

Koputin tyttöjen huoneen oveen ja kysyi että saanko tulla, vastaus oli että "ET, HALUAN OLLA RAUHASSA". No mikäs siinä sitten sanoin tytölle että hän saa olla rauhassa ja kerroin että me kaikki muut ollaan kellarissa ja kun on saanut olla tarpeksi rauhassa niin voi tulla sinne. Tässä vaiheessa tyttö vielä kerran yritti  "MINÄ LÄHDEN LUISTELEMAAN!!!!!!"  Siihen totesin vain että "Ei, et sinä tällä kertaa lähde ja sillä siisti" Tämän jälkeen palasin kellariin. Vajaan puolen tunnin päästä keskimmäinen tuli kellariin ja alkoi leikkiä vanhimman ja vaavelin kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Kun saimme maton ja kylppärin pestyä niin mies lähti vanhimman ja naapurin tytön kanssa sinne luistelemaan. Tässä vaiheessa keskimmäinen ei enään edes yrittänyt mukaan. Ilmeestä näin että häntä harmitti mutta minkäs sille tekee... teoilla on seuraukset....

Nyt keskimmäinen on jo ihan rauhoittunut. Äsken hieman tuossa syliteltiin ja yritin kysyä että mikä on tänään ollut niin vaikeaa mutta siihen hän ei halunut vastata, halasi vaan aika kovaa. Kun oltiin hetki sylitelty niin tehtiin pannukakku taikina valmiiksi ja äsken heitimme sen uuniin..

 

Eli nyt on rauha maassa, vaaveli nukkuu ja vanhin on miehen kanssa siellä luistelemassa. Keskimmäinen värittelee värityskirjojaan ja itse mietin että ehkäpä tämä taas tästä....