Olen ihminen joka tarvitsee unta. En nuku aamuisin pitkään, enkä nuku päiväunia mutta rakastan UNTA ja nukkumista. 8-10 tunnin yöunet ovat minulle aivan normaalit ja minä tarvitsen ne unet. Jos en noita unia saa huomaan olevani  kiukkuinen ja väsynyt ja saamaton. Onnekseni olen saanut hyvä uniset lapset. Meidän kaikki tytöt ovat olleet hyviä nukkujia, toki sekaan on mahtunut myös niitä huonoja öitä mutta pääasiassa hyviä.  NIin oliko minulla jokin pointti asiassani..  olipa hyvinkin, huonosti nukutun yön jäljiltä pikku hiljaa asiaan...

Viime yönä... tai aloitetaan illasta... Illalla meni nukkumaan kymmeneltä. Käytin ensin koirat pihalla ja sen jälkeen vaivui koomaan... puoli yhdeltätoista herään siihen että sydän hakkaa ja tuntuu että en saa henkeä. Istuin sängyn reunalla ja puristin puhelinta kädessä... jos tämä vielä kestää hetken sitten soitan jonnekkin... mutta minne??? Viiden minuutin jälkeen olo oli vieläkin aivan kamala, tuntui että sydän tulee ulos rinnasta ja henki ei kulje (vaikka oikeasti sain vallan hyvin hengitettyä). Vielä viisi minuuttia ja tunne alkaa helpoittaa.. paniikkihäiriötä sanon näin jälkeen päin.. mutta tuohon vajaaseen  varttiin kiteytyi hetki jota kammoan yli kaiken...tunsin olevani niiin avuton ja pieni. Kaipasin vain että joku olisi sanonut että kyllä se tästä... mutta sen jonkun sijaan minä vain istuin siinä sängyllä ja kävin mielessäni läpi kaiken mahdollisen sydänkohtauksesta , aivoinfarktiin ja mietin jo että kuka minut täältä löytää jos nyt tämä on viimeinen yöni... päälimmäisenä pelko siitä että miten lasten käy... Tilanne meni siis kuitenkin ohi ja sitten minä istun siinä sängyn laidalla kylmä hiki ja kyyneleet poskilta valuen... *olempa minäkin äiti kun meinaan kuolla niin että lapset joutuvat minut löytämään...* siis aivan oikeasti , tuo oli minun ensimmäinen ajatus kohtauksen loputtua tuli mieleen... laitan sen kyllä unen puutteen piikkiin.

Kun olin saanut itseni sen verran rauhoittumaan että voisin ajatellakkaan nukkumista uudelleen kello näytti jo puolta yötä. Sitten makasin siinä sängyllä ja mielessä pyöri kaikenlaiset ajatuksen ja välillä tuntui että "kohtaus" tulisi uudelleen päälle mutta uskon että sisulla sain sen pysymään pois... *hakkaa sinä sydän miten hakkaat mutta minä haluan nyt nukkua...*

Ja sitten nukahdin. Levollisista unista ei ollut tietoakaan vaan näin unta siitä  että olin tyttöjen kanssa rannalla ja aina joku heistä oli kateissa, huusin rannalla kaikkia kolmea mutta en voinut revetä joka suuntaan... *kammottava uni*

Muutaman levottoman uni tunnin jälkeen herään  siihen että vanhin huutaa hysteerisenä huoneessaan.... "Äiti, minua kutittaa, äiti en pysty nukkumaan, äiti en kai joudu vain lääkäriin..." HUoh!! Siinä sitten istuin, vuorostani vanhimman sängyn laidalla ja silittelin pelkoa pois. Tyttö käväisi vessassa ja rauhoittui takaisin nukkumaan.

Omat unet olisi jatkuneet varmasti aika nopeastikkin mutta äskeinen episodi  vanhimman kanssa sai vaavelin hereille. Vaaveli itki äitiä ja välillä sängystä kuului  " isi leirillä....", ikävöi isäänsä pikkuinen.  Ja minä vaan siirryn seuraavan sängyn luo silittämään ja lohduttamaan.   Vaaveli rauhoittui ja minä yritin hiippailla pois.... ainahan vanhassa talossa lattia nariseen ja poistumisyritykset jäivät poistumisYRITYKSIKSI kun vaaveli aina narahduksen kuultuaan sanoi "äitii... ei mee..." Ja sitten taas istuttiin sängynlaidalla ja siinä mietin että miksi en laittanut villasukkia jalkaan... niiden kanssa olisi hiljaisempaa hiippailla pois...*kaikkea sitä sitten miettii yön pimeinä tunteina*

Kello näytti puoli kolmea kun viimein hiipparoin onnistuneesti omaan sänkyyn... siihen sitten nukahdin ja näin unia siitä kuinka kohtaus ei lopppunutkaan ja en osannut käyttää puhelinta... elikkäs niimpä niin... yö kruunattiin sitten vielä painajaisilla. Mutta painajaisetkin on unta ja kun koirat aloittivat vartin yli kuusi alakerrasssa vinkumaan että haluavat ulos niin minä melkeimpä rukoilin että näkisin mielummin niitä painajaisia kuin lähtisin alas kaffen keittoon ja koiria ulkoiluttamaan... mutta eihän ne rukoukset tässä asiassa mitään auta... koirat on koiria ja jos heidän pitää päästä ulos niin sitten niiden pitää päästä ulos... ja niin loppui minun yöni...

Eli vielä jos joku etsii sitä jutun juonta niin se on se että minä en ole parhaimmillani jos en saa unta ja luoja tietää... TÄNÄÄN EN OLE PARHAIMMILLANI!!!!