Pienen pientä stressiä alkaa pukata... Yöllä näin unta että vaaveli sytytti kirkossa tulipalon ja isommat kaatoi ehtoollisviinin.....

Tänään on serkkuni lapsen rippijuhlat. Juhlat alkavat tietenkin kirkossa ja sinne on siis matkaamme tänään. Itsestäni on oikeastaan ihan hauska mennä kirkkoon , edellisestä tuommoisesta kunnon  jumalanpalveluksesta (ei lasketa joulukirkkoja) onkin aikaa... oliskohan olleet oikein omat rippijuhlani missä olen viimeksi istunut .

Niin mutta se stressin aihe... minun kolme , ei aina niin kauhean rauhallista eikä etenkään kauhean HILJAISTA tyttöä. Isot nyt varmasti (ehkä, toivon niiin)  jaksaa ja heihin pystyy käyttämään lahjonta ja kiristys metodia että he pysyvät edes näennäisesti hiljaa mutta suurin kysymysmerkki onkin sitten VAAVELI. MIten saan meidän pikku prinsessa minäitse tahtopussin pysymään siellä edes sen verran hiljaisena ettei ainakaan ihan kaikki samalla rivillä olevat mummeloiset luo meihin ainakaan ihan kauhean paheksuvia katseita. Hyvällä tuurilla siellä on paljon nähtävää ja kivoja lauluja ja kaikki menee hyvin mutta sitten se huonompi vaihtoehto.... no pääseehän sieltä sitten kyllä pois mutta sen voin kyllä sanoa jo valmiiksi että jos nuo kiukkuavat ja niiden kanssa joudutaan kesken palveluksen poistua niin  ihan varmasti tulee itku enkä  kyllä tiedä kehtaanko sitten enään missään vähään aikaan naamaani näyttää...

Isot tytöt ovat paljon kyselleet rippijuhlan tarkoituksesta ja mitä siellä tapahtuu, he odottavat päivää aika suurellakin innolla. Heidän kohdalla luultavasti (ainakin syvästi toivon) menee kirkossa viettettävä puolitoistatuntinen (?) ihmetellen ja kummastellen... *voi kumpa nuo nyt osasivat olla...* oikeastaan nämä juhlat on heille kuin "pikku häät", eivät ole ikinä olleet häissä ja kovasti he sellaisiin haluaisivat ja nyt kun kerroin että nämä on vähän kuin.... ( ei kyllä sinne päinkään mutta kirkossa ollaan kuitenkin) niin tytöt on olleet ihan innoissaan.  Vaaveli on aina innoissaan ja se onkin ehkä se suurin ongelma....

 Olen kehittänyt kyllä itselleni tuossa yönpimeinä tunteina pelastussuunnitelman.... me mennään paikalle vasta juuri nippa nappa ajoissa, yritetään saada paikat takarivistä oven vierestä ja sitten pelastusuunnitelman TUKILENKKI... karkkia, karkkia!!! 

Mutta nyt on alettava valmistautua (ja rukoilla),  tulen sitten iltasella kertomaan että kehtaanko enään ikuna poistua talostamme vai menikö ihan kunnialla tuo kirkko homma (*toivon niin kovasti*).