Eilen oli taas vähintään mielenkiintoinen uimareissu... Tai oikeastaan lähes koko uimareissu meni hyvin mutta ikäväksemme sai hurjan päätöksen... mutta aloitetaanpa alusta.

Tyttöjen kerhoilujen ja eskarin jälkeen päätimme että lähdemme uimaan. koska vaaveli ilmoitti taas kerra että "Ei kuku..." ja tämän takia tuli tunti lisäää toimista aikaa päivään niin ajattelimme että lähdemme Inksaan uimaan. Heitimme miehen mummin ja papan luo (hani koiran kanssa) auttamaan vessa remontissa ja minä ja tytöt läksimme halliin.

UImahallissa oli todella rauhallista ja saimme uiskennella aivan vapaasti. Oltiin lähes koko aika isossa altaassa, minä ja vaaveli uitiin allasta edes takaisin ja tytöt hyppi ja uiskenteli omineen altaan reunaa pitkin. Hienosti vanhin ui selkä uintia ja keskimmäinen polskutti koiraa perässä minkä ehti. Vaaveli vesijuoksi kellukkeillaan altaan useaan kertaan päästä päähän.  Koska meillä ei ollut mikään kiire ja vaavelia alkoi pissittää niin päätimme tyttöjen kanssa että käymme välisaunassa ja tulemme vielä takaisin uimaan (tässä vaiheesssa uima-aika kyllä jo veteli viimeisiä mutta ajattelin että koska hallissa oli niin rauhallista niin tuskimpa halli henkilökunta muutamasta kymmenestä minuutista yli ajasta pahastuu). Menimme saunaan (ja onneksi menimme pois lähtö oli hieman kiireinen) ja sitten takasin uimaan.

Koska vaaveli ilmoitti olevansa "iso tyttö" eikä kuulemma tarvinnut enään kellukkeita niin päätimme että olemme loppu ajan lastenaltaassa... ikäväksemme vaan koko porukka ei edes altaaseen ehtinyt ennen kuin kävi onnettomuus... vanhin viuhahti altaaseen ja keskimmäinen perässä... keskimmäinen liukastui ylärappusella ja lennähti hieman ylös päin ja sitten koko painollaan (ei saanut käsiä vastaan eikä mikään) selälleen kivirappusta vasten, selkäranka otti koko iskun vastaan ..ihan ilman mitään apu joukkoja. Itse olin aivan siinä vieressä mutta en vaan pystynyt/ehtinyt tehdä yhtään mitään vaimentaakseni tömäystä.  Huuto oli tietty hirmuinen ja uimavalvoja joka näki kaiken aivan vierestä juoksi paikalle. Hän toi heti kylmäpussin ja sen kanssa sitten paikkaa haudottiin. uimavalvoja suositteli että lähdemme sairaalalle näyttämään selkää koska aika ikävä näköinen mustelma ja patti kohosi heti iskun saaneen nikaman päälle.

No eihän siinä sitten muuta kuin vaatteet päälle. MInä puin vaavelin nopeasti ja vanhin autteli kykynsä mukaan keskimmäistä, puki hänelle kengät ja sukat yms muut kun tyttö ei pystynyt kumartua. Keskimmäinen käveli kuitenkin ihan ok ja itse meni autoon (tosin huusi tietty kivusta mutta kuitenkin istuutui). MInä ajoin mummin ja papan luo ja menin nopsaan sisälle kertomaan että mitä oli sattunut ja että nyt mennään näytille lääkärille ettei vaan mitään vakavampaa ole sattunut.  Sillä aikaa kun mies jäi laittamaan kamoja kassan niin minä käväisin autolla ja täytyy sanoa että silloin pelästyin.... keskimmäinen alkoi valittaa että "Äiti, mun jalkoja pistelee..." itselläni kävi kaikki kauhukuvat alaraaja halvauksesta pyörätuolilla liikkumiseen mielessä ja  menin hoputtamaan miestä.

Automatkalla pirautin jo valmiiksi sairaalalle (TK:N iltapäivystys) ja kyselin että mihin puolelle mennään ensiapuun vai tuonne iltapäivystykseen. Saatiin käsky tulla iltapäivystykseen ja siitä sitten siirrellään tarpeen mukaan. Kun päästiin sairaalalle sairaanhoitaja halusi tytöt sängylle pötköttelemäään ja siinä sitten odoteltiin... jossakin vaiheessa tyttö sai kipulääkettä ja virtsanäytekin otettiin kai ihan vain noin rutiinisti. Koska kello alkoi olla jo ylittänyt ruokajajan ja sairaanhoitaja pahoitteli että molemmilla puollilla on ruuhkaa (eli ei olisi auttanut vaikka hän olisi siirtänyt meidän ensiavun puolelle) mietittiin että parempi osan porukasta lähteä kotiin. KOska vaaveli on ollut aika oikukas viime päivinä, päätimme että mies jää keskimmäisen kanssa sairaalalle ja minä lähden vanhimman ja vaavelin kanssa kotiin. Olimme yhdellä autolla tietysti liikenteessä ja autossa odotteli vielä Hani koirakin. Koska ajattelin että miehellä ja tytöllä menee kovinkin myöhään soitettiin vaari avuksi kuljettamaan minut, hani ja tytöt kotiin.

Kotona sitten vanhin ja vaaveli istuivat tuijottamassa postimies patea ja minä tein ruokaa... yht äkkiä iski tajuntaa semmoinen ällötys kammotusreaktio... "Voi minun pientä TUuli tyttöä... miten hänenlle käy.." Keksin kyllä kaikki keinot syyllistää itseäni siitä että olin aivan vieressä enkä ehtinyt tehdä mitään... koin olevani maailman surkein äiti kun jäti tytöt sairaalan (vaikkakin isänsä kanssa), kuvittelin jo mielessänikuinka tyttö itkee siellä hädissään kun "pahat" ääkärit häntä tutkivat....  Kesken itse syytösten ja ruuan laiton soitti mies että kaikki on kunnossa... selkärangalle ei ollut kuulemma käynyt pahasti ja jalkojen pisteily saattoi johtua ihan vaan kivusta tai sitten jostain hermopuristuksesta. Hienosti oli tyttö saanut tehtyä kaikki varpaiden heilutus testit ja koska pystyi itse sängyllä kääntymään nin lääkäri totesi että ei ole käynyt pahasti. Tyttö kotiutettiin vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Kipeähän tuo selkä aivan varmasti on vielä jonkin aikaa ja lääkärikin oli sanonut että hyvä että tultiin näytille, kun mies oli kertonut uimavalvoja "käskystä" käydä lääkärissä.

Mutta kaikkea sitä sitten ja voikin sattua... ja ei... itse syytökset eivät ole kadonneet minnekkään... jos vain olisin saanut käteni sinne väliin jos vain olisin ehtinyt tekemään jotain... tyttö oli illalla vielä niin kipeä että itku tuli jo pelkästään tytön vessaan menon yrittämistä katselessa... "Äiti, tule auttamaan kun mie en pysty istahtaa... äiti minuun sattuu..."

 

 

 

Tälle päivälle on onneksi kaikenlaista MUKAVAA suunnitteleilla... jospa se helpottaisi tytön kipuja sekä äidin omaatuntoa. Vanhimmalla on eskarissa vappujuhlat. Tyttö on yllättäen PRINSESSA. Mukaan saa viedä herkkuja jotka sitten jaetaan kaikkien kesken. Keskimmäinen ja vaaveli lähtee hoitopäivään. Siellä on kanssa pienimuotoiset vappujuhlat. Keskimmäinen pukeutuu lehmäksi ja vaaveli peikoksi. Iltasella olisi tarkoitus lähteä miehen työkaverin luo Grillailemaan... sää ei vain oikein suosi sitä touhua mutta kaipa ne makkarat ja nakit voi sateessakin paitaa... syödään sitten sisällä.

Nyt aamulla minun pitää myös kiikuttaa keskimmäisen pissinäyte labraan. Eilen rutiinisti otetusta näytteestä löytyi hieman leukosyyttejä (?) ja lääkäri laittoi lähetteen uudelle näytteelle... mutta onhan minulla aikaa noita näytteitä kiikuktella kun tytöt on hoitopäivässä.

että sellaista tällä kertaa... nyt kahvikupin noutoon ja lasten herätykseen...