Tänään on ollut aurinkoinen ja suht lämmin päivä. Mittari ei enään kohonnut hellelukemiin mutta parikymmentä kuitenkin, ihan sopivaa oikeastaan ja sitä paitsi TODELLA Paljon  parempi ilma kuin mitä lupasi ennusteessa, taisi meinaan luvata +15 astetta ja sadetta...

Tänään aamulla tuli veljeni lapsineen kylään. Veljeni toi kalaa (taimenta, Siikaa ja kuhaa) ja sitä sitten savusteltiin. Oli aivan loistavan makuista ja välillä jotain muutakin kuin kirjolohta... namskista vaan! Lapset leikkivät sopuisasti, välillä pyöräilivät ja välillä pomppivat trampalla... ulkoillesssa joka tapauksessa meni siis heidän leikkihetket. 

Puolineljän maissa kun  veljeni lapsineen lähti kotiin päin niin minä ja tytöt päätettiin lähteä katsomaan Agilitykisoja KOtkan santalahteen. Kaiken näköisiä koiriahan siellä vipelsi. Mummokin kisoissa bongattiin tosin tällä kertaa hän oli töissä eikä kisaamassa. Tarkoituksena oli että ostetaan makkarat mutta koska olimme aika myöhään liikkeellä oli kaikki makkarat loppuneet... jouduttiin sitten tyytymään lettuihin, tosin herkullisia oli letutkin. Santalahdesta läksimme pois koska taivas alkoi näyttää todella mustalta ja jonkin verran kuului jyrinää. Ajattelin että ukkonen iskee päälle justiinsa.

Kotiin tultuamme ei ukkonen kuitenkaan ollut saanut täyttä tehoaan päälle vaan jyristeli jossakin kauempana. Leikkasin vielä pikaisesti nurmikon ja läksimme vaavelin kanssa lenkille. Ajatuksissa oli kiertää tunnin lenkki mutta koska yht äkkkiä mustat pilvet nousivat nopeasti uudelleen talomme päälle pääätimmekin tehdä ihan vaan pikku happihyppelyn (isot tytöt oli keskenään pihalla ja ajattelin että jos ukkonen alkaa kunnolla jyristellä he voi vaikka olla peloissaan). Kun päästiin pihalle alkoi taivas TAAS selkiytyä... väärä hälytys taas... ei vieläkään kunnon myräkkää...

Nyt taivas on taas musta ja jyristely kuuluu jostakin mutta ei mistään ihan läheltä. Olisi ihana jos tulisi kunnon ukkonen, salamoita ja tummaa taivasta, kunnon jyrinää ja kaatosadetta. Ei tuommoinen ilma tietty usein oltuna kivaa olisi mutta välillä olisi kiva nauttia tuommoisestakin luonnon ilmiöstä.. en tiedä mistä johtuu mutta tuntuu että enään nykyään ei ole enään kunnon ukkosia. Lapsena muistan kun pihalla katsottiin kun satoi vettä ja salamoi... pelotti kauheasti mutta sisään ei voinut mennä kun oli vaan pakko katsoa.  Tosin voihan se tietty olla että lapsena ei "suureen ukkosmyräkkään" tarvinnut ihan niin paljon salamoita, jyrinää ja mustaa taivasta.. voihan se olla että pelotti jo pienempikin kolistelu.

Nyt me lähdemme tyttöjen kanssa saunaan ja sitten mölyapina kolmikko saa mennä nukkumaan. Isot tytöt ovatkin jo kiitettävän väsyneitä... ilmenee holtittomana kikattamisena ja hysteerisenä kiljahteluna.... Vaaveli nukkui tänään päiväunet joten hän on vielä suhteellisen täynnä virtaa, mutta eiköhän tuokin tuosta ala pikku hiljaa hiipumaan...