Eilinen oli oikein vappuherkkujen sulatus päivä....Liikuntaa tuli harrastettua vaikka muille jakaa. Illalla olikin kyllä ihana olo, mitä nyt tuntui ettei jalat kanna ja jalkapohjat olivat hellänä mutta aivan ihan fiilis.

Eilen aamulla liikunta aloitettiin lähdöllä uimaan. Mies ei vielä uskaltautunut uimaan joten hän vietti sen puolitoista tuntisen lenkkeillen Hanin kanssa Katariinnan puistossa. Mutta tosiaan minä ja tytöt puljasimme ja hyppelimme oikein sydämemme kyllyydestä.

Kun tultiin uimasta kotiin Isot tytöt halusivat jäädä heti ulos ja koska ilma oli aivan mahtava jäimme me muutkin. Mies, minä ja vaaveli läksimme Hanin kanssa "pikku lenkille" mutta lenkillä huomasimme että lenkistä ei tullutkaan ihan pikkuinen, siellä vierähti vajaa kaksi tuntia ja koko ajan siis käveltiin ihan kunnolla (no oikei ehkä puolisen tuntia vaaveli käveli itse joten se aika oli aika hidasta mutta muuten). Kun me olimme lenkillä leikki isot tytöt leikkikentällä omia leikkejään. (on muuten aivan ihanaa nähdä kuinka he nauttivat siitä kun ei aina tarvitse joka kerta lähteä äidin ja isin mukaan vaan että he saavat olla jo "isoja" ja olla pieniä hetkiä itsekseen)

Lenkin ja tytttöjen leiksailun jälkeen kotiin kaffelle ja jädelle ja sitten vaavelin kanssa tramppa pomppuja ja pihan haravointia.   Puoli viiden maissa tajusin että perhe on myös ruokittava ja lapsille ja miehelle ruokaa naamariin ja minä pinkaisin sitten siitä Zumbaamaan.

Sillä aikaa kun minä olin zumbailemassa oli mies käynyt vaavelin kanssa pyörälenkillä ja kaikkien tyttöjen kanssa koulunpihalla kiikkumassa. Niin ja isot olivat saaneet mennä ihan itse Siwaan ostamaan tikkarit, voi pojat kun nuo olivat ylpeitä saavutuksestaan.

Kun sitten vihdoin hikisenä raahauduin Zumbasta kotiin oli minua pihalla odottamassa naurusta kiljuva vaaveli. Tyttö leikki isin kanssa piiloa ja ilmeisesti tuo on vaavelin suosikki leikki nykyään . Isot tytöt olivat vuorostaan pomppimassa naapurin trampalla. Ensin ajattelin että nyt painun suihkuun ja sohvalle vaakatasoon mutta kaunis ilma sai suustani kuitenki sanat "Mennäänkö vielä heittämään pieni lenkki?"... mIehellä ei ollut ajatusta mitään vastaan joten läksimme vielä vaavelin ja Hanin kanssa peltolenkille.

Lenkiltä kotiuduttuamme kello olikin jo seitsemän ja eikun vaan iltapesut, iltapala ja laspet nukkumaan jqa itse sohvalle tuijottamaan xfactoria. Olo oli toisaalta aivan loistava ja ihanan raukea mutta jossakin vaiheessa kun yritin nousta sohvalta niin jalat eivät meinanneet pystyä yhteistyöhön.. pieni liikunnan yli annostus ehkä...

 

 

Tänään on ohjelmassa vanhimman eskaria, keskimmäisen kerhoa ja uimahallia. Hallissa on tänään hyppytunti ja kaikki hyppypaikat ovat auki. Tytöt ovat odottaneet kovasti että pääsevät loikkimaan ja hyppimään korkeuksista. Tällä kertaa mukaan tulee myös veljeni lapsineen joten tytöille on hyppy seuraakin tarjolla .