Vanhimman jalka on paremmassa kunnossa ja kestää jo astua, eli tästä vedin johtopäätösen että sen valkoisen "mädän" mukana tuli myös kipua aiheuttava piikki ulos. Joten ei tarvitse siis enään tänään mennä tyttöä tk:hon kiduttamaan. HYVÄ NIIN!!! 

Tänään aamulla ollaan tehty remppaa, tai mies on tehnyt ja minä olen jakanut viisaita neuvoja vieressä , hommat sujuu kun on hyvä työnjohtaja!!!

 Mies käytti myös Hani koiran eläinlääkärissä hakemasssa rokotteet, rokotukset olivatkin hieman myöhässä koska silloin kun niiden aika olisi ollut tutkittiin Hanilta syytä älyttömään juomiseen ja eläinlääkäri ei uskaltanut silloin rokottaa jos jotain olisi ilmennyt. Mutta syytä juomiseen ei ikinä varsinaisesti löytynyt luultavasti stressireaktio Emman poistumisen takia. No joka tapauksessa silloin jäi rokotus ottamatta ja se vähän niin kun pääsi unohtumaan mutta nyt asia on hoidettu kuntoon. PIti hoitaa se pikaisesti koska sunnuntainahan tulee jo Tessa taloon ja siinä vaiheessa viimeistään pitää olla rokotukset kunnossa.

 Mutta siihen remppaan palatakseni... eli vuorossa on tapetointi hommia, ja nekin on jo hyvässä mallissa. Ihan muutama vuota enään puuttuu ja sitten seuraavaksi päästään tekemään lattiaa ja listotus hommia... piakkoin alkaa siis valmistua. Vielä ennen vaavelin huoneeseen muuttoa pitäisi käydä ikeassa hakemassa sitä sun tätä mutta kyllä vaaveli viimeistään heinäkuun aikana pääsee muuttamaan. Ja JIHUU meidän huonetta päästään remppaamaan sitten seuraavaksi, pikkuisen jo tympiikin nukkua huoneessa missä kolme seinää on kirkkaan keltaisia, yksi seinä käsittelemätöntä kipsilevyä, osa lattiasta on jo purettu ja katosta on suora reikä yläpohjaan... Toiveissa olisi että koko remppa (vaavelin huone, aulan lattia ja meidän makuu huone) olisi valmis viimeistään koulujen alkaessa... Saas nähdä kuinka käy!!! 

 

Meillä oli tänään tarkoitus tyttöjen kanssa lähteä uimaan mutta  koska tytöillä on nyt niin hyvät leikit kesken naapurin kanssa niin ajattelin siirtää uimareissun huomiselle. Muutenkin huomenna on helpompaa kun on auto käytössä, tänään olisi pitänyt mennä bussilla. Huomiselle olisi uimareissun lisäksi ohjelmassa   aamuzumbaa, vaavelin neuvolaa ja kaikenlaista näpertelyä remontin parissa. sähkömies ja remppamieskin tulee luultavasti huomenna näpertämään jotain eli huomenna onkin sitten kivan puuhakas päivä tiedossa... Ihan kiva niin koska tänään on tiedossa pelkkää oleskelua ja eihän tämmöistä olla möllötystä ihan kauhean montaa päivää peräkkäin jaksa!!!