Huomenna se sitten olisi, vanhimman viimeinen eskaripäivä (kevätjuhlat)  ja KESÄLOMA!!! JIHAAA. Tänään käytiin aamusella kaupassa ostamassa eskaritädeille lahjukset. Ostettiin Partian Saunavihdat lahjapakkauksessa ja semmoiset saunatuoksu siilit. Oli todella vaikea miettiä mitään semmoista mikä ei olisi ihan krääsää ja kuitenkin semmoista kivaa ja mikä ehkä tulisi jopa käyttöön. Päätin että suomalaiset saunoo ja sillä siisti!!!  Lahjojen lisäksi käydään huomenna aamulla (jo ennen kukon kiekasua koska juhlissa pitää olla jo 07:45) ostamassa vielä molemmille tädeille ruusut jotka voi tyttö sitten itse luovuttaa. JOtenkin on hieman epätodellinen olo. Huomisen jälkeen tyttö on tavallaan siis jo koululainen. Vielä en ole alkanut herkistelemään, loman alkamisen ihanuus ja kiireettömien aamujen unelmat vie vielä ajatukset pois mutta eiköhän sitä sitten viimeistään huomisissa kevät juhlissa pidä tippa tai pari tirauttaa.. minun vaava menee kohta jo kouluun!!! 

Tänään on jotenkin todella vaikea käynnistyä (siis minulla). Olo tuntuu väsyneeltä ja pieninkin vastoin käyminen (kuten että dumle suklaat tippuu pussista pitkin keittiön lattiaaa) tuntuu saavan kupin reunat tulvimaan yli, ei vaan jaksa, ei yhtään mitään ja ajateltavaa olisi ihan liiankin kanssa.... En sitten tiedä olenko kipeäksi tulossa vai mikä lienee mutta tuntuu oudolta, ei maistu oikein ruoka ja palelee ja ärsyttää ja ..... valivalivali...........      Vaavelikin on tänään ollut todella väsynyt ja kiukkuinen, hänet heitin päiväunille jo heti lounaan jälkeen, toivottavasti hänelle ei tule mitään takapakkia tervehtymisessä. Keskimmäinen  (ja tietty vanhinkin mutta hän on siis eskarissa) on onneksi ollut todella reipas ja leikkinyt ulkona ihan ilman koko aikaista ohjeistusta.

Mutta nyt ei auta muu kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja potkaista pikkuisen vauhtia päivään. Keskimmäinen siis pyöräilee ulkona, vaaveli nukkuu ja mies lähti korjauttamaan aurinkolasejaan ja samalla hakemaan vanhimman kotiin eskarista. MInulle olisi hommia vaikka muille jakaa, pyykkivuoren valloitusta, remppahuoneen siivousta, keittiön siivousta jne jne...  Tuleepahan lämmin kun alkaa rehkimään  .