Nyt on sitten juhlittu. ON juhlittu lauantaina ja on juhlittu sunnuntana. Vielä yhdet juhlat maanantaina ja sitten loppuu juhliminen, tai ainakin herkuttelu. Parin päivän täytekakku dietti on saanut mahan pömpöttämään siihen malliin että liikunta olisi tarpeen. No huominen vielä menkööt mässätessä mutta sitten jo illalla kiireesti zumbaaman ettei muuta vyötärölle nämä herkuttelut. 

Eli vanhimman 7v päiviähän tässä on nyt juhlittu. Kiitos kaikille vieraille. Tyttö on ollut oikein mielissään lahjoistaan ja siitä että hänen synttäreitä muistettiin. Samalla sitten hieman juhlittiin myös vaavelin nimmareita ja voi sitä riemua kun hänkin sai pari pakettia . Paria raivokohtausta ja rasittavan käytöksen kohtausta lukuunottamatta kaikki tytöt ovat olleet ihan kivasti nyt nämä kaksi päivää. Tämä nyt ei tainut olla semmoinen lepoviikonloppu mutta viikonloppu kuitenkin, tytöt ovat saaneet nukkua univelkojaan eikä kenenkään ole tarvinnut tsempata kouluruuan suhteen.

 

Huomenna se on sitten arki taas. Aamulla vanhin kouluun , keskimmäinen eskariin ja vaavelin ihan ensimmäinen kerhopäivä... äitiä hieman jänskättää . Sillä aikaa kun vaaveli on (huutaa ) kerhossa minun pitää juosta ympäri kylää hakemassa rekvisiittaa  vanhimman kaverisynttäreille. Tai ei nyt kummempia kuin hieman kaveripussin täytettä sekä popkornin heittokilpailun palkinnot.  Jossakin vaiheessa pitäisi ehtiä leipaisemaan täytskäri ja mokkapaloja (vanhin haluaa niitä ehdottomasti). Melkein tekisi mieli mennä siitä missä aita on matalin ja koukkasta kaupan kautta kakku ostoksilla mutta kun nyt tuli luvattua tytölle (vaaleanpunainen)sydänkakku niin onhan se sitten semmoinen oltava ja semmoista kaupasta kuitenkaan ei tähän hätään saa. Muuten tarjoilu onkin aika helppoa, coctailtikkuja, sipsiä, karkkia, limsa ja mehua, ei kai nuo muuta kaipaa... kyllä me noista kunnon sokerihumalat päälle saadaan. 

 

MUtta nyt aion oikaista sohvalle enkä nouse siitä ylös ilman pakottavaa tarvetta... (mahakin on niin kipeä että en minä siitä kyllä ylös pääsisikään , neherkut, ne herkut)