Vanhin on nykyään TODELLA räjähdys herkkä. Normaalista suht helposti käsiteltävästä tytöstä on tullut paketti joka kiihtyy nollasta sataan sekunneissa ja antaa äidin maistaa tulta ja tappuraa.  Eilen sain kuulla olevani "TYHMÄ APINA ja hänen ei kuulemma tarvitse totella minua" . Tyttö pyysi kyllä rauhoituttuaan anteeksi mutta jotenkin tuntui hätkähdyttävältä kuulla vanhimman suusta tuollaista. Keskimmäiseltä tuollaista saattaisi odottaakin mutta ei vanhimmalta.

TIlanne alkoi eilen kun kaikki oli jo väsyneitää ja vanhin olisi halunut vielä uimaan. Kello on jo yli seitsemän ja sanoinkin  tytölle että uimaan ei enään ehditä ja että painuu pihalle vielä hetkeksi leikkimään serkkutytön ja keskimmäisen kanssa. Leikkimisen sijaan tyttö valitsi kiukuttelun ja kitinän. Minä sanoin tytölle että NYT ON AIKA LOPETTAA tai tulee käsky suihkuun ja nukkumaan... ja arvannette varmaan... eihän tuo mitään lopettanut, jatkoi vaan ja entistä pahempana.

 Minä pääsin laskuissani kolmeen (se on aika jonka annan lapsille aikaa muuttaa toimintamalliaan ja tytöt tietävät sen. Etenkin vanhimman kohdalla yleensä riittää pelkkä laskemaan aloittaminen ja joskus harvoin päästään kakkoseen).  Olin sanonut tytölle (HUOM"" Sanonut, en huutanut... hyvä minä... pinna kestää nykyään jostakin syystä paremmin.) että jos pääsen kolmoseen tarkoittaa se sitä että tyttö menee suihkuun ja yläkertaan nukkumaan ja siihen loppuu leikit siskon ja serkun kanssa. Kolmoseen päästyäni tyttö tajusi itsekkin että nyt tuli tehtyä väärä valinta... eli olisi pitänyt lopettaa ajoissa ja mennä leikkimään. MUTTA koska MINÄ olen jääräpää ja jos sanon jotain niin se pitää ja niin lähti tyttö sitten suihkuun ja yläkertaan.

 Suihkuun mennessään tyttö huusi , kirkui potki ja julisti sitä kuinka tyhmä minä olen ja kuinka tyhmä hänen siskonsa on ja kuinka inhottavia KAIKKI  ON  ja että hän menee leikkimään vielä ihan varmasti menee.  Puheista huolimatta tyttö kuitenkin kävi suihkussa ja meni yläkertaan, taitaa tietää että tuossa vaiheessa ei ole muuta vaihtoehtoa enään. Minä menin autttelemaan hampaiden pesussa yms muissa hommissa. Tyttö huusi ja kiljui ja haukkui ja vannoin että vaikka hän kävisi nukkumaan niin silti hän menisi leikkimään... Minä auttelin siinä hampaiden pesussa ja onnistuin kuin onnistuinkin pitämään pääni kurissa ja olemaan rauhallinen. Pesin tytön hampaat, autoin yöpaidan päälle ja kun tyttö istui sängylle niin istuin hänen viereen enkä ehtinyt sanoa mitään niin tyttö kapsahti kainaloon lohduttomasti itkien ja minua tiukasti puristaen.

Siinä me hetki istuttiin... istuttiin ihan hiljaa. Kun tyttö hieman rauhottui juteltiin ja vaikka vanhin ei sitä sanonutkaan (hänhän ei pahemmin jutuistaa puhu) niin jostakin kaukaa kiertäen taisi tulla ilmi että häntä jännittää koulun alku. Itse ei sitä myönnä mutta jotenkin se oli rivien välistä luettavissa... Onhan se tietty vaikeaa olla iso ja esimerkkinä muille siskoille. Ehkä hieman liian usein on tullut sanottua  jollekkin että keskimmäinen pärjää kun katsoo vanhimmasta mallia ja ehkäpä sekin aiheuttaa osaksi turhia paineita... pienihän tuo minun vanhinkin on vielä .

Pääasia lienee se että tyttö rauhottui ja sai tankattua halivajeensa täyteen. Anteeeksikin hän osasi pyytää huonoa käytöstää ja haukkumistaan joten siitä en aio hänen kuullen enään keskustella... se on ollutta ja mennyttä.

*voi kumpa tuo äidin oma pieni iso esikoinen vain ymmärtäisi että apua saa jos sitä pyytää ja syliin pääsee ilman raivareitakin*

Kyllähän noille tulee joka päivä kerrottua että heitä rakastan mutta välillä pitänee katsoa ehkä hieman paremmin että sanoma menee myöskin perille.

 Ette muuten voi uskoa kuinka äidin sydäntä sitten loppuen lopuksi kuitenkin lämmittää tieto siitä että vielä ne asiat, raivot ja kiukut,  saa hoidettua syliin tiukasti puristamalla ja kuiskaamalla korvaan että äiti on tässä eikä lähde pois.