Tämä päivä on täytynyt ulkoilusta, naurusta, kikatuksista ja lasten ihanalla kähinällä siitä kuka saa käyttää Jaria kiipeily telineenä. 

Aamulla kun heräsimme oli mies jo lähtenyt töihin ja me tyttöjen kanssa heitettiin aamupalat naamaan ja läksimme retkelle. Mukaan pakattiin pillimehut sekä paussipiparit. Retkellä vierähtikin pitkä tovi ja ennen kuin huomasimmekaan oli takana kuutisen kilometriä ja ihana lenkki, kello oli vierähtänyt jo reilusti yli puolen päivän ja lenkiltä olikin sitten kauhia kiirus ruokkimaan ipanat etteivät raukat nyt ihan nälkään näänny.

Kuvia retkeltä, ensimmäisenä "leijonien luola" ja toisessa kuvassa on eväs tauko hautaröykkiöllä.

Kun saimme kupumme ravittua aloimmekin odottaa ystävän saapumista kylään. Kaveri saapuikin pian kera ihanien tyttösten ja talo täyttyi nopeasti lasten juoksusta ja naurusta. Kuusi lasta on aika paljon vaikka ei meidän talo nyt han hirveän pieni olekkaan. Ihana katsoa kuinka hyvin nuo tulevat toimeen keskenään...  välillä ollaan jo niin tuttavallisia että pitää olla pientä kähinääkin  . Kuin sisaruksia taitaa nuo olla, kaikki kuusi. Kun Vieraat saapuivat vaaveli oli niin innoissaan että hyppi paikallaa ja hoki että hänen pitää päästä halaamaan wandaa... voisi kuvitella että viime näkemisestä olisi vuosia tai ainakin viikkoja mutta tosi asiassa vaaveli taisi nähdä Wandan viimeksi perjantaina... nopeasti tulee ikävä pienellä ihmisellä.  

Olin leiponut vieraille kääretorttua mutta siinä oli kyllä käynyt joku juttu... se oli aivan kauhean makuista... keskimmäinen totesi sen maistuvan pesuaineelle ja yksi "vieraista" lapsista totesi sen olevan kuivaa... onneksi oli varannut myös pakastepullia .

Hauska on myös nähdä se että nämä kyläilevät lapset ei vierasta meitä aikuisia tipan tippaa, päin vastoin, Vieraista keskimmäinen  (5 v) oli vallan tyytyväinen kun Jari toimi hänen kiipeily telineenään ja vieraista nuorinkin uskaltautui Jari muksimaan.  Ihania mukuloita ja Ihana äitikin heillä, kiitos vierailusta Taru !

 

Kun ihanaiset vieraat lähtivät päätimme mennä ulos haravointi hommiin ja mies haki kaupasta kalan joka heitettiin savustuspönttöön. NAMSKIS!!! Hyvää oli!

Nyt kun kala on syöty ja pihan haravointi saatu hyvään malliin nyt on aika käydä suihkussa ja heittäytyä koko perheen voimin sohvalle tuijottamaan tanssi ohjelmaa hetkiseksi aikaa. Itseäni ei tuo kyseinen ohjelma nyt niin kauheasti innosta mutta kun noille ipanoille tuntuu olevan niin tärkeää että kaikki tietää kuka on pudotus uhan alla jne niin pakkohan se on pysyä ajan hermolla. Hetkinen katsellaan ja loput menee sitten tallennukseen ja huomenna tytöt saavat sen sitten jossakin välissä katsella.

 

Ensi viikolla onkin sitten tyttöjen syysloma. Minä ja mies ollaan töissä  koko viikko , keskiviikkoa lukuunottamatta. keskiviikkona teemmekin jotain kiva lasten ehdoilla... se taitaa olla Flamingopäivä silloin!