Tänään oli keskimmäisen eskarin joulujuhla. Juhla vietettiin tarhan pihalla -18 asteen kipakassa pakkasessa. Lapset olivat opetelleeet muutamia lauluja sekä runoja. OIkein mukava tilaisuus mutta täytyy sanoa että sen puolen tunnin aikana joska siellä vietimme oli kyllä jäätymis kuolema lähellä. Vaikka vaatetta oli paljon niin silti kylmä alkoi hiipiä sormiin ja varpaisiin. MIehelle totesinkin kotiin lähtiessämme että minuuttikin vielä niin olisi sormet olleet kuoliossa... jäätäväääääää!!!

HIenoista joulujuhlista huolimatta tänään on ollut jotenkin tahmea päivä. Olo on jotenkin tosi nuutunut ja väsynyt. Tavoistani poiketen meinasin ihan nukahtaa sohvalle keskellä päivää kun siinä pötköttelin... Toivottavasti ei nyt mitään sairauksia olisi tulossa... 

Noh, huomenna on päivä uusi, jospa se alkaisi hieman energia pitoisemmin, tai olisi ainakin syytä alkaa, työpäivän päätteeksi olisi taas meinaan kaksi tuntia zumbailua ja jos on tälläinen olo nin kuin nyt niin voi olla aika työn ja tuskan takana se zumbailu.

 

Mutta nyt saunan raikaat lapset sänkyihin jaitsekkin taidan mennä pötköttelemään..