Eilinen vapaapäivä meni taas hurahtaen. Aamulla ulkoilua, päivällä ulkoilua, iltapäivällä ulkoilua, illalla zumbaa ja ulkoilua... eli aika ulkoilu painotteista oli ohjelma eilen.  Emmi käväisi Tomin ja Tomin tyttären kanssa kylässä niin ja tietenkin Penni koira oli mukana myös.   Minikääpiö tuntuu saaneen uuden idolin Penni koiran lisäksi,  " Anniina on mun paras kaveri, se kerää ötökät pois tramppikselta...." on kuulunut tytön suusta tänään useamminkin kuin kerran. Anniina on siis Tomin 15 vuotias tytär. Minikääpiön silmissähän se on jo suuren suuri aikuinen ja se että Anniina söi muumitikkarin ja pomppi hänen kanssaan teki minikääpiöön suuren suuren vaikutuksen.  

Mutta sitten tähän päivään...  PIeni pää on taas ajatuksia täynnä ja on kyllä isompikin mutta aloitetaan siitä pienestä päästä.

Keskimmäinen oli tänään saunassa minun kanssa ja höpötteli tapansa mukansa TAUKOAMATTA. Puhetta tuli ja asiat pursuili käärmeistä juhannukseen ja juhannuksesta koulun alkuun. Kun päästii koulun alkuun asti tyttö mietiskeli kovasti tulevaa koulumatkaansa. Matka on lyhyt (alle kilometri) ja turvallinen sekä lapsille tuttu koska lähes joka päivä tyttö viedään sinne kävellen ja monesti hän on iltaisin kipaissut koulun pihalle leikkimään. Nyt kuitenkin tuosta "koulumatkasta " on tulossa jotenkin mystinen matka. Tyttö pohti että miksi hän ei saa kulkea eskarista yksin kotiin ja miksi kaikki puhuu siitä KOULUmatkasta, eroaako se jotenkin normaalista. Selitin tytölle että matka on sama ja tuttu eikä siinä ole mitään pelättävää. Matka ei muutu mitenkään eikä siitä tule mitenkään mystinen vaan se on sama matka kuin nytkin eskarille.  Tyttö pohti asiaa hetken ja totesi että "Kyllä minun pitää nyt saada joku päivä sitä harjoitella...."  Sovittiin että jutellaan eskarissa josko joku päivä tyttö kävelisi ihan itsekseen kotiin. Tähän tyttö oli suunnattoman tyytyväinen mutta hetken kuluttua kysyi kuitenkin että muistuttaako häntä joku milloin hänen pitää lähteä ja onko joku kotona ja muistaahan äiti tai isi kertoa Paulalle (eskari ope) että hän lähtee ihan YKSIN.  Hurjasti tyttö selvästi haluaisi lisävastuuta ja lisää reviiriä mutta kuitenkin se tuntuu jonkin verran jännittävän. (vaikka matka on tuttu ja eskarin jälkeen  tyttö sitä kulkeekin tuon tuosta yksikseen) Sovittiin että jutellaan eskarissa ja sinä päivänä otetaan puhelin mukaan ja jos alkaa tuntua siltä että ei haluakkaan kävellä yksin niin joku tulee vastaan.  Silmin nähden päätökseen tyytyväinen tyttö painoi äsken päänsä tyynyyn ja totesi että "Kyllä mie olen jo melkein koululainen!" Ja niinhän se on... minun pikkuiruinen sisupussini 6 vuotias tytöntylleröiseni .

Vanhimmalla on taas kevättä rinnassa. Naapuruston pojat on alkanut kovasti kiinnostaa. Siinä missä keskimmäinen juoksee  poikien perässä vielä leikin innostamana alkaa vanhin jo hieman kikatella ja jos pojista puhutaan nimellä niin tytön posket helahtavat punaiseksi.... Jos kysellään että onkos siellä joku erityinen poika.. menee tyttö kirkkaan punaiseksi ja alkaa kikattamaan sekä helposti kuulee oolevansa "Hölmö äiti...." ja kikatusta päälle.... Minun pikkuiruinen  vanhin prinsessani ja Ihana ihana kevät ja ihanat ihanat naapuruston pojat 

Minikääpiöltä tulee tekstiä nykyään siskojensa tapaan taukoamatta. Äsken tuossa kun miehen kanssa pötköteltiin sohvalla kiepsahti Iina siihen kainaloon ja totesi että "Mie olen kyllä onnellinen lapsi!"   Oli aika kiva kuulla.  IHana ihana Iina, äidin nuppunen ja isin lellikki .

Mutta sitten siihen isoon päähän eli minuun... Olo on jotenkin  levoton. Kaikki on hyvin.... jopa niin hyvin että pelottaa että milloin joku menee pieleen. Oma elämä rullaa, lapset on terveitä ja normaaleja perusraivareita lukuunottamatta olleet ihan ihmismäisiä, parisuhde kukoistaa, töissä olen saanut itseni tsempattua uudelle tasolle ja voin jopa sanoa että vaikka tämä viikko on ollut kiireinen olen aika ajoin jopa nauttinut työstäni. Ystävillä tuntuu menevän hyvin ja kevät ja tuleva kesä saa väkisin suu pielet hymyyn... MUTTA  iso MUTTA jokin saa mielen levottomaksi. Tuntuu että koko ajan pitäisi tehdä jotain enemmän...en vaan keksi mitä... 

No tiedän kuitenkin mikä auttaa levottomuuteen ainakin hetkiseksi... HUOMINEN . Huomenna kun tulen töistä on täällä minua odottamassa jos hyvin käy 11 ihanaa lasta , oma mieheni, kolme ihanaa naista ja yhden naisen mieskin ehkä.... eli se olisi kaveri porukalla grillailua ja höpöttelyä tiedossa huomisellle. IHANAA!!!!!!! Mulla onkin ollut jo suuren suuri ikävä sitä älämölyä jonka nuo lapset keskenäään saavat aikaan, ikävä sitä kälätystä jotka me "tyttöjen" kanssa saadaan aikaan ja suuren suuri ikävä sitä tunnetta jonka tuollaisen porukan kokoontumisesta saa. TERVETULOA IHANAT NAISENI ja niiden lapset ja ukot ja kaikki ketkä ikuna mukaan pyrkiikään . Saatte vaivata pääni taas vähemmän levottomaksi  .

Mutta nyt sohvalle oikoseen. Lapset nukkuu jo , mies lähti hiki lenkille Tessan kanssa ja minulle jäi saunan lämpinänä pidon homma.... sähkösauna  kun meillä on niin ei ole mitenkään ylitse pääsemätön pesti .