Perjantaina oli minulla vapaapäivä.  Vanhimmalla oli uimakoulun näytöspäivä. Keskimmäisellähän jäi uimakoulun toinen viikko kokonaan vesirokon takia väliin ja hän ei nyt näytökseenkään sitten osallistunut. Näytöksessä pienet vesipedot esittelivät mitä olivat kahden viikon aikana oppineet.. ja olivathan nuo. Siellä se vanhinkin ui krooliuintia niin selälleen kuin mahalleenkin ja mahalleen uidessa oli tekniikkaakin jo hiottu eli kolme kauhomista ja hengitys jne... nopeasti nuo näyttää oppivan.  Näytöksen lopuksi lapset pääsivät esittelemään hyppytaitojaan, tyyli oli vapaa ja käytettävisä oli ponnahduslauta sekä kolmen metrin hyppypaikka. HIenosti vanhin hyppeli (niin kuin aina ). 

Meidän tytöhän oli jo aiemmin suorittaneet harrastelia merkin jota tuolta jatkokurssilta siis tavoiteltiin. Olin jo tytöille puhunut että he eivät varmaankaan merkkiä nyt saa suoritettua koska "taitomerkin " vaatimukset on aika kovat... Vanhinta jo etukäteen hieman harmittikin kun uimakoulusta ei merkkiä tulisi ja keskimmäistä jurppi suuresti koska hän ehti olla vaan viikon joten hän nyt ei merkkiä ainakaan saisi... tai niin me luultiin....Yllätys olikin melkoinen kun uimakoulu ope jakoi uimakirjoja takaisin ja totesi että koko ryhmä oli saanut harrastelia merkin sekä sitten Jenna ja myöskin Tuuli oli ansainneet jo taitomerkinkin ( meidän tyttöjä oli siis testattu jo ensimmäisellä viikolla ja Tuulikin oli saaanut suoritettua merkin jo eka viikon aikana)  eli kyllä tuota uimataitoa siis taitaa olla ja paremminhan nuo taitavat jo uida kuin minä. 

Tässä muutama kuva vanhimman uimanäytöksestä, harmi vaan kuvien huonolaatu kännykällä kun otti niin ei oikein onnistunut.

Vanhin pomppulaudalta hyppimässä:

Ja kolmoselta hyppäämässä:

Minikääpiötä lievästi ärsyttää kun HÄN EI SAA uida :

UImakoulu oli siis tosi kiva juttu ja kovastihan nuo haluaisivat jatkaa uimakoulua suoritus ryhmään mutta tämän kesän paikat alkaa olla jo täynnä .

 

 

Uimakoulun jälkeen tulikin sitten talo täyteen iloisia lapsukaisia. Oli vuorossa siis minikääpiön synttärijuhla osa 1.

11 lasta viipotti pitkin pihaa ja pyöri sisällä... ihanaa elämää. Minikääpiö oli vallan ihastuksissaan  vieraista ja lahjoistaan.   Kiitokset kyläilijöille ja ensi kerralla panostan hieman enemmän .

Tässä Iina ja kakun kyntilöiden puhallus:

 

 

Kun lapset sitten lähtivät kotiinsa oli vuorossa aikuisten biletys ilta. Minä ja kolme ystävääni lähdettiin yöelämän pyörteisiin... ja hauskaahan meillä oli . Käytiin syömässä ja istuskeltiin ja höpöteltiin. Muutamiin tutuihinkin tuli törmärmättyä ja kaiken kaikkiaan oikein mukava ilta. Vaikka en illalla mitenkään kauheasti "ilojuomaa" kitusiini kaatanut oli olo tänä aamuna kuitenkin KOOMAINEN... Ihan kamala päänsärky ja ihan tuskainen olo muutenkin... mielessä kävi ainakin tuhat kertaa ajatus että EI KOSKAAN ENÄÄN:....." Olo alkoi helpottaa vasta tuossa iltapäivän aikana, parin tunnin päiväunien sekä kahvikupposen jälkeen...

Tämä päivä on ollut siis aika KAAMEA...Onneksi minulla on noita pikkuapureita... sillä aikaa kun minä rohjotin keittiön pöydän pinnalla ja mietin mielessäni että leikaan pääni irti kohta jos särky ei helpota auttoi tytöt minua huomisissa synttärijuhlissa tarjottavian herkkujen valmistuksessa. Täytekakun pohja tuli leivottua ja isot tytöt valmistivat voileipäkakunkin jääkaappiin maustumaan  lähes kokonaan kaksin, minä vaan välillä murisin ohjeita siinä pöydän ääressä. Voileipäkakun ja täytekakun pohjan lisäksi tytöt tekivät mokkapaloja, huomiselle aamulle jääkin sitten enään kakkujen koristelu ja juustotortun leipominen.

Iltpäivällä tai noh iltasella kuuden aikaan alkoi olo helpottaa. Pahin päänsärky talttui kupillisella kahvia ja siinä vaiheesa päivää vatsakin suostui yhteistyöhön ja pystyin jopa kahvin juomaan. Lapset ovat olleet tänään super reippaita ja sen takia lupasin tytöille että tilataan pizzat ruuaksi (sillä että en olisi jakanut alkaa mitään ruokaa tekemäänkään ei ollut asian kanssa mitään tekemistä  ) eli iltasella herkuteltiin kotipizzan pizzalla ja illan päätteeksi tytöt saivat katsella telkkari hieman normaalia pidempään. Nyt nuppuset nukkuu ja kohta mies kotiutuu töistä ja se alkaa sitten päivä olla taas pulkassa. Huomenna juhlitaan taas minikääpiön synttäreitä ja maanantaina alkaisi sitten viimoinen työviikko ennen lomaa ja juhannuskin on jo ensi viikolla... voi kumpa nuo ilmat tuosta nyt lämpenisi taas.