Tänään on SATANUT... pitkästä aikaan helli oikein kunnon sadepuuska Kotkan seutua, ukkosen salamointia, kaatosadetta ja tuulen puuskia. Ihana katsella terassin suojista kuinka salamat välkkyy ja jytisee... 

Tänään aamulla jo ukkosti. Jytinän ja hieman harmaan taivaan syystä läksin autolla töihin. Töissä oli taas rauhallista. Jossakin vaiheessa alkoi kauppakeskuksen kattoon tulla pisaroita... niitä tuli taivaan täydeltä ja ropina kantautui sisälle asti vaikkei sitä pikku kuurojen aikana edes kuule mutta nyt kuuli.... Parkkipaikka lainehti vedestä. Sanoinkin kollegalle että olisi IHANAA päästä juoksemaan tuonne kaatosateeseen.. maltoin kuitenkin mieleni ja pysyttelin sisätiloissa työpäivän ajan.

 

Kotiin tullessa oli mummo tyttöjen kanssa vastassa, mummo lähti kiireesti agitreeneihin ja minä ja tytöt jäätiin pihalle uimaan altaaseen. JOnkin aikaa siinä uituamme päätimme että nyt on hyvä hetki tyhjentää allas ja vaihtaa vesi (mies tekee shokki kloorauksen sitten iltasella). Siinä vaiheessa kun aloin laskemaan  vettä altaasta nurmikolle alkoi nurmikolla vilistää kastematoja.... YYYYYYYÖÖÖÖKSSSSS... PITKIÄ, PAKSUJA, LIMAISIA, ÄLLÖTTÄVIÄ kastematoja ja niitä oli PALJON. Tytöt innostuivat oikein kastemato jahtiin ja pitkä tovi siinä menikin matoja jahdatessa... tai minä huusin aina että "yyyyyyh.. täällä niitä on!" ja tytöt kirmasivat ne purkittamaan. *naurua ja kiljuntaa sopivassa suhteessa *  Nyt ämpärissä on varmaan lähemmäs kolmekymmentä lieroa ja minikääpiö vahtii ämpäriä haukan lailla, tai vahti ennen nukkumaan menoaan... nyt minä joudun kuulemma vahtimaan ettei ne karkaa yöllä.... 

Kastemato jahdin jälkeen läksimme kävelylle. Isot käytti Tessan lenkillä ja minikääpiö treenaili pyöräilyä ja minä hipsin vierellä henkisenä tukena. Lenkin loppupuolella alkoi sadella. Kun päästiin kotiin tuli vettä jo kaatamalla. Tytöt heitti vaatteet pois ja painui alasti juoksentelemaan kaatosateeseeen... Juoksua ja naurua jatkui siihen asti kunnes alkoi jyristä ja salamoida... siinä vaiheessa tytöt veti vaatteet aika nopsaan päällensä ja siirtyi katsomaan hienoa taivaan välkkymistä terassin suojista. 

 

Takana aivan loisto päivä taas. Ja sen vaan sanon että minun lapset on kyllä ihan ihania veijareita  !