Kääntää tämän asian nyt miten päin  hyvänsä niin asia jota olen kuukauden päivät pohtinut todella kovasti, asia joka on varmaan vaivannut päätäni jo pidempää ja asia johon en vaan löydä ratkaisua joka kaikkia miellyttää... kääntää sen miten päin hyvänsä niin olen päättänyt että en voi alkaa tekemään täyttä päivää tammikuusta lähtien vaikka niin minulta ehkä odotettiin. Tai osin olin jo itsekkin niin ajatellut mutta en halua enkä voi.

Olen nyt vuoden ollut takaisin työelämässä. Alku oli RANKKA, tosi rankka, vuosi sitten vierätin monet kyyneleet pussilakanoihin iltaisin nukkumaan käydessäni. Mutta pikku hiljaa olen alkanut olemaan sinut itseni kanssa ja töiden kanssa. Joka ikinen kerta tietty kun joku lasten juttu jää väliin töiden takia viiltää se syvältä ja tähän asti on kaikki minkä vaan ikinä vain on voinut järjestää keskiviikkopäiviksi (minun lyhennyspäiviksi) on siihen järjestetty.  Työaika muotoni 9-17 on aika armoton vapaa ajan suhteen Lapset valvoo puolikahdeksaan-kahdeksaaan ja kaikki mitä ikinä heidän kanssa teenkään on pakko mahduttaa tuohon reiluun kahteen tuntiin (17:30-19:30) . Tosin työaika kun alkaa yhdeksältä olen useana aamuna täällä laittamassa lapset kouluun jne ja se tietty on hyvä juttu, kaikella on puolensa.  Mutta tosiaan kun mietin töitäni nyt vuoden ajalta niin joo-o kyllä minä olen oppinut hommani, toki tulee vastaan semmoisia juttuja joiden takia valvon öitä ja stressaan kuin hullu ja teen kaikkien kanssa asujien elämän helvetiksi kun itkeä tihrustan jotain työhommaa mutta asiat on tähän asti ainakin vielä järjestyneet ja positiivinen palaute jota on vuoden aikana saanut tuntuu tietysti hyvältä. Mutta siis haluan jatkaa näin.  Eli en halua alkaa tekemään koko aikaista. En etenkään nyt kun selvisi että mies palaa pitkään kiertoo omassa työssään eli se lisää muutenkin lasten hoitopäiviä muille.

 Taloudellisestikaan kokoaikaisessa työviikossa ei olisi minun tapauksessa kauheasti järkeä koska kun tulot nousee, nousee verotus ja samalla jää Kelan maksama osittainen hoitovapaan raha pois. Samaten jos minä olen enemmän töissä tulee minikääpiön hoitopäiviä enemmän . Ja sitten se vapaa.... ja nyt suurin osa tuntemistani pitää minua laiskana ja saamattomana vätyksenä, "menisi töihin ja tekisi työnsä ja lopettaisi vinkumisen...." ymmärrän teitä. Toinen puoli minusta itsestänikin sanoo noin, sanoo että miksi minulla pitäisi olla enemmän aikaa, miksi työkaveri joutuu sitten tekemään enemmän töitä jos minä olen osa-aikainen, eihän minulla olisi oikeutta valittaa vapaa ajan puutteesta aikana jolloin osa joutuu taistelemaan että niitä töitä on...  Sillä kokoaikaisen palkan lisällä maksetaisiin enemmän lainanlyhennyksiä (ei paljon mutta kuitenkin), onko reilua että minä teen vaan nelipäiväistä viikkoa ja työkasaantuu töissä sitten jollekkin muulle.... Olenko minä "vapaamatkustaja" muiden siivellä???

Toinen puoli minusta taas huutaa lisää aikaa lasten kanssa nyt kun ne on "pieniä". Nyt kun olen keskiviikot pois meillä on tyttöjen kanssa yksi päivä koulun jälkeen aikaa tehdä ihan mitä vaan. lukea kirjoja, käydä uimassa, ulkoilla, minulla on aikaa kuunnella ja auttaa läksyissä. Nyt kun on töissä ja kotona osaa tuota vapaa päivää ja viikonloppuja arvostaa kotiäiti aikoja huomattavasti enemmän, tai ainakin niin minusta tuntuu. Vielä jos sattuu semmoinen ihme että meillä on miehen kansa samaan aikaan vapaa niin kiitos taloudellisesta uhrauksesta tulee lasten kasvoilta, hymy joka saa väkisin omatkin suupielet korviin kun tytöt toteaa että: "Hei, mennäänkö porukalla, kiva kun kaikki on mukana..." Siitä maksan mielelläni yhden työpäivän palkan viikossa.  

Tiedän että tämä päätökseni tulee aiheuttamaan kiukkua ja tiedän että päätöksestäni tullaan puhumaanselkäni takana "ei niin mukavaan " äänen sävyyn mutta nyt minusta tuntuu että tämä on oikea päätös. Toki tulen töihinkin ilmoittamaan että kollegan loma-ajat teen tietty töitä viisi päiväisesti ja käytän vapaat myöhemmin kaikille sopivana ajankohtana.

Tiedän että minulla on lain suoma oikeus tähän (osa-aikaiseen hoitovapaaseen siis) mutta silti hirvittää kertoa päätöksestäni töissä, kollegan niskaanhan tämä kaikki kaatuu lisätöinä.... MIes luultavasti tietää jo ainakin aavistaa että en tammikuustakaan lähtien en ala tuoda lisää tienestiä lainan lyhennyksiin, yritän vielä kiristää kukkaron nyörejä jotta voisin palkastani enemmän kuluihin osallistua mutta suurilla summilla ei rahat lisäänny vielä ainakaan vuoteen ja juuri kun eilen puhuttiin laskuista ja kuluista mitä miellä on... Osa sukulaisista ja tuttavista ei ikinä tajua miksi minä "laiskottelen" enkä tee töitäni kunnolla. Itse tulen potemaan huonoa omaatuntoa siitä koska en panosta täysillä töissä, en osallistu taloudellisesti tasa-arvoisesti talouteemme ja tavallaan kai sitten petän kaikkien odotukset mutta mitä voin sanoa... minun on pakko tehdä niin kuin sydän sanoo ja nyt sydän sanoo että nauti noista lapsista niin paljon kuin vain ikinä voit... ikinä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Petän ehkä kaikkien odotukset, niin taloudelliset kuin muutkin , petän jopa omat odotukseni siitä millainen "kunnon ihminen" on (kunnon ihmiset ei laiskottele)  mutta .... mitä voin sanoa... "it's my life...."