Jos tämä päivä on enne koko tälle vuodelle niin olisin hyvinkin tyytyväinen. Tänä vuonna vuoden ensimmäinen päivä on ollut LOISTAVA!!!!!! 

Aamu oli talvisen luminen, jo vuoden vaihtuessa sateli unta ja oli aivan ihana aamulla huomata kuinka valkoinen lumipeite oli peittänyt maan. Tuntui kuin vuoden saisi aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Aamulla kolistelin muun talo hereille kymmenen jälkeen ja melkein heti aamupalan jälkeen syöksyimme ulos. Pihalla ensin hieman pihahommia, siitä leikkikentälle ja vielä lenkin kautta pulkkamäkeen. Tytöt olivat aivan innoissaan kaikesta lumesta. 

Parin tunnin ulkoilun jälkeen ruokaa napaan ja takaisin ulos. Tällä kertaa lähdimme valloittamaan kumparepuiston pulkkamäen ystävien seurassa.  Tunnin verran jaksoi tytöt laskea. Sen jälkeen ajettiin makuunin kautta kotiin. Tytöt jäivät katsomaan lasten lefaa ja me miehen kansa napattiin Tessa mukaan ja läksimme lenkille. IHANA ILMA kerrassaan. Oli oikein talvista ja mukavaa talailla pitkin pikku hiljaa hämärtyvää metsää .

Nyt tässä samalla kun kirjoitan blogia kokkaillaan ruokaa. Tytöt leikkii omiaan ja ilta on tarkoitus olla ihan rennosti omalla porukalla, ehkä hieman singstaria ja telkkaria. AIVAN IHANA PÄIVÄ.

 

Tässä muutama kuva aamun touhuista: