MItä sitä sitten kirjottaisi... Nyt olisi aikaa istua ja kirjoittaa jotakin järkevää  Takana hyvät yö unet. Kaikki tytöt leikkii yläkerrassa sopuisasti ja minä saan hörppiä aamukahvini rauhassa, ihan ilman keskeytyksiä...Ajatukset kuitenkin pomppii omia ratojaan...

Ensin ajattelin että kirjoitan kuinka hyvämieli minulla on juuri nyt. Selvisin työviikon siitäkin huolimatta että olin lähes varma että en välttämättä sitä kykene viemään loppuun. Selvisin kuitenkin ja sen lisäksi ollaan ehditty käydä tyttöjen kanssa uimassa ja ollaan ehditty halia ja olen ehtinyt harrastaa myös omineni. Noista asioista on hyvämieli.
 Meinasin kirjoittaa myös että kuinka hyvämieli minulla on siitä että  minulla on vieressä ihminen joka ymmärtää minua.  Siihen meinasin kyllä vielä lisätä että parina viime viikkona on aikuiset meillä käyttäytyneet huonommin kuin lapset ikinä ja meille kahdelle olisi jonkun pitänyt tulla sanomaan että "Nyt loppuu tuo hölmöily, tehän rakastatte toisianne..."  Meinasin kirjoittaa että kaikesta typerästä ja haavoittavista sanoista, molempien armottomasta väsymyksestä huolimatta me tiedetään että ei ole hätää...Meinasin kirjoittaa kuinka hyvämieli minulla on kun tietää että se toinen seisoo vieressä. 
Meinasin kirjoittaa myös ihanista keskustelu tuokioista tyttöjen kanssa. Meinasin kirjoittaa kuinka nyt monena iltana on tullut maattua hetki vanhimman vieressä ja kuunneltua hänen ajatuksiaan, hänen niitä sanoja joita hän ei valoisassa ja hälyssä halua kertoa, ajatuksia ja asioita jotka vaativat aikaa tulla ulos. Meinasin kirjoittaa kuinka onnellinen olen että tyttö on jakanut juuri minun kanssani nuo tärkeät ajatukset ja kysymykset.
Meinasin kirjoittaa myös hyvästämielestä joka tulee kun minikääpiö kertoo maailman suurimasta ahvenesta jonka he isänsä kanssa saivat pilkiltä. Meinasin kirjoittaa lämmöstä ja hellyydestä jota voi pientä ihmistä kohtaan tunteä kun hän työpäivän jälkeen ruttaa tiukasti ja toteaa että" ihana, ihana äiti, oma pieni musukka." ja kuinka hän vaatii siihen vastukseksi että " Ihana, ihana Iina, äidin iso iso mussukka."
Meinasin kirjoittaa myös keskimmäisestä, hänen mielenkiintoisista ajatuksista, meinasin kirjoittaa siitä kun eräänä iltana pitelin tyttöä sylissä ja vakuutin että hän on siskojensa kanssa maailman tärkeimmät minulle, ei ole sellaista rahasummaa johon heitä voisi verrata, ei edes lottovoittoon. Meinasin kirjoittaa siitä kuinka tuo pieni tyttö sai kyyneleet äidin silmiin toteamalla  lapsen vahvalla uskolla että " On se hyvä kun sie näit isin silloin joskus ja että hän antoi juuri sinulle minut, olisi ihan kamalaa jos joku muu olisi minun äiti..."   Meinasin kirjoittaa kyyneleistä jotka tyttö vuodatti sen takia kun kuuli vanhempiensa riidelleen.  Ja siitä hymystä jonka saa hänen kasvoilleen kun hän näkee vanhempiensa halaavan tai pussaavan. 

Seuraavaksi ajattelin että kirjoitan tulevasta päivästämme, ulkoilua, jalkapalloa, leffaa ja ruokaa Ajattelin että kirjoitan tyttöjen tämän hetkisestä leikistä... koulua, sitä nuo jaksaa leikkiä kaikki päivät. Ajattelin että kirjoitan ja manaan hieman itseäni kun en sa aikaiseksi siivota... pyykitkin odottaa pesijää ja tyttöjen kaapit on pullollaan pieniä vaatteita, ei viitsi eikä jaksa. Ajattelin kirjoittaa myös säästä , vaikka ulkona on tällä hetkellä aika harmaa ilma niin silti ilma tuoksuu keväälle, lumet sulaa ja linnut ovat alkaneet taas laulaa, lapset odottaa että milloin kotitie sulaa että pyörät voidaan kaivaa leikkimökistä. 

Paljosta meinasin kirjoittaa... mikään ei kuitenkaan asettunut hyvään järjestykseen päässäni...joten tällä kertaa kirjoitin vain siitä mitä meinasin....Pala aamuisista ajatuksistani teille..

Hauskaa päivää kaikille! heart