hmm.... Vaikea aamu, vaikea yö. Ajattelin jotenkin eilen että kaikki työ kiukut jäi juoksumatkalle. Ajattelin että illalla kun lapset käy nukkumaan niin itse vaan rentoudun ja olen. Mutta eihän se nyt ihan niin mennyt.  
Kun lapset kävi nukkuman iski hiljaisuus päälle kuin matto, ajatukset jotka on kai pitkään etsineet ulospääsyä purkautui kyyneleinä tyynyliinaan.   Minun oli paha olla. Valvottua tuli yhteen asti ainakin ja sen jälkeen sekavin ajatuksin sängyssä torkahtelua. Päässä pyöri miehen sanat että " Älä tee tuota itsellesi..."  " Sinä et  jaksa tuota enään kauan, sen ei pitäisi olla noin vaikeaa...." 
Kyllähän minä sen tiedän... tiedän vallan hyvin että taiteilen ihan siinä veitsen terällä, välillä tuntuu että liuskahdan pois sinne toiselle puolelle, masennukseksi sitä kai voisi sanoa, ja toisena hetkenä olen varma että pysyn siinä päällä vielä pitkiä pitkiä aikoja.  Enhän minä ole sellainen ihminen että antaisin periksi, että tuottaisin pettymyksen, en halua tuottaa pettymystä kenellekkään, siksi kai siinä taiteilen, siis siinä veitsen terällä.  
Mies kysyi että mitä minä OIKEASTI haluaisin tehdä elämässäni ja minä en osannut vastata, en tiennyt, en jotenkin osaa nähdä mahdollisuuksia ollenkaan. Olen jotenkin päättänyt että sinnittele , sinnittele niin kyllä se siitä iloksi vielä muuttuu mutta en tiedä....
MInulla on elämässäni niin paljon hyvää, on maailman ihanimmat lapset, juuri minulle oikea mies, ystäviä ja yksi oikein tosi hyvä sydän ystävä,  minulla on koti , harrastukset joita rakastan ja elämä mitä jotkut saattaisi jopa kadehtia mutta se uupumus.... joka iskee välillä, se on aika kovaa, kai se on pikku hiljaa myönnettävä että tämä ala siis työ ei ehkä ole minua varten.