Pari oikein mukavaa lomapäivää takana. Ensimmäinen lomaviikko on aina jotenkin se PARAS, pisin aika töiden alkuun ja jotenkin ihan vasta alussa, tuntuu kuin ehtisi vielä mitä vain, vaikka valloittamaan maailman. 

Ihan maailman valloitusta ei ole tällä viikolla tehty mutta nautittu lomasta kyllä. Maanantaina meidät oli kutsuttu kavereiden mökille viettämään päivää uimisen ja saunomisen merkeissä. Aamulla kun heräiltiin lähdettiin matkaan. Perillä meitä odotti IHANA PAIKKA. Siis aivan ihana. Sääkin suosi auringolla ja lämmöllä vaikka täällä kotona oli kuulemma ollut aika hurja keli. Mutta siis paikassa oli  hyvä ranta, hyvää turvallinen sauna , hyvää seuraa jne. Päivä meni siinä uiden grillaten ja muurikka lettuja syöden. Tytöillä oli ihan huippu hauskaa. Kavereilla on minikääpiön ikäinen lapsi sekä reilu vuoden ikäinen. Hyvin onnistui leikit. Isot paimensi pienempiä ja kaikki leikkivät sulassa sovussa. Itsekkin tuli uitua ja saunottua oikein kunnolla pitkästä aikaa. HUIPPU PÄIVÄ!!! Suurkiitokset kavereille jotka meille ihanan päivän mahdollistivat!

Tiistai oli sitten pyhitetty ollamöllöilylle. Aamulla heti laitoin lapsille saunan päälle ja pihalle viltti auringon ottoa varten. Haettiin kaupasta vielä nopsaan vesileluja altaaseen ja sitten vaan nautittiin. Kaveri tuli lapsineen käymään ja siinä sitten lapset leikki ja muut me juoruiltiin, ei hullumpaa . Välillä grillattiin ja herkuteltiin mansikkakakulla ja siiten taas vaan oltiin. LUXUSTA!!!! Iltapäivällä sitten lähdettiin isojen futiksen taitotreeneihin ja sen jälkeen minä menin zumbaan (jalat kesti JEEEEEEEE!!! Ei ollut läheskään niin tuskallista kuin aiemmin, jonkin verran kolotti sitten yöllä mutta ei mitenkään tappokovasti) . Sillä välin kun minä oli zumbassa oli mies vienyt Tessan, tytöt ja kaverin isomman pojan Rakin montulle uimaan. Oli kuulemma tosi lämpöistä vettä.  Taitaa noi lapset saada kohta evät ihon päälle kun kokoajan puljaavat.  Illalla mies vielä grillasi kanaa tytöille ja sitten vaan nukkumaan ja uutta päivää kohti. 

 

Tänään eli keskiviikkona lähdettiin aamusta maauimalaan. UItiin siellä aikamme ensin ulkona. Ja sitten kun ulkoallas suljettiin hetkiseksi ukkosen takia menimme sisälle puljaamaan vielä pitkäksi toviksi. Oli oikein mukavata. Kun tultiin kotiin heitettiin nopeasti ruokaa naamaan ja sen jälkeen tulikin kaveri lapsineen kahville. Taas lapset leikki ja me muut juoruttiin turhia.  Iltapäivällä oli taas futisharkkoja. Ensin prinsessafutis minikääpiöllä ja heti perään isojen tyttöjen harkat. Ensi alkuun minikääpiötä jännitti joku ja pieni hetki haroista meni minun jalassa kyhnäämiseen mutta hetken kyhnöttämisen jälkeen alkoi sujua ja lopputreenit menikin sitten iloinen ilme naamalla hihkuen. Isoilla oli taas ihan huipputreenit. Tuntuu että joka kerran jälkeen he vaan saa enemmän ja enemmän itseluottamusta ja rohkeutta pelaamiseen ja joka ikinen kerta heillä on ollut tosi kivaa.  Siinähän siinä harrastamisessa pitääkin olla kyse, siis se että on KIVAA!! Uusia kavereitakin on tullut koska tänään erään futiskaverin äiti sanoi että kohta tulee synttärikutsuja tytöille, eli ihana että saavat tuolla ihan uusiakin kavereita omien koulukavereiden lisäksi. 

Äsken kotiuduttiin ja syötiin hieman ja nyt isot on altaassa uimassa ja kohta pitäisi varmaan alkaa rauhotella tyttösiä iltapuuhiin. Mukava päivä tämäkin päivä on ollut. 

Huomiselle olisi suunnitelmissa yhden kaverin ja hänen lasten treffaamista ja eipä sitten oikein muuta. Perjantaina jos sää suosii niin suuntaamme kohti Tykkimäkeä. Siellä ei olla vielä ehditty tänä vuonna vieraillakkaan joten sinne siis.