Viikonloppu juhahti futiksen ja syntäreiden keskellä. Lauantaina aamulla oli likkojen salitreenit ja sillä välin me herkuteltiin minikääpiön kanssa joulun ekat joulupuurot Kotkan seurakunnan myyjäisissä. >Aamulla tuli hieman kiire lähtö kun meinattiin nukkua pommiin klo 11 alkavista harkoista. Itse heräsin puoli kymmeneltä siihen kun oli niin hiljaista ja siellähän ne tytöt veteli hirsiä vielä ihan unten mailla. Äki herätys ja kympiltä oltiin jo lumitöissä ja puoli yhden toista jälkeen päästiin auton rattiin ja saatiin piha semmoiseen kuntoon että päästiin pihasta pois. Vuoden ekat lumityöt.... vaikka meinasi hieman kiireessä hikeä pukata niin olihan tuota taas pitkästä aikaa ihan kiva työnnellä... saas nähdä kun talvi etenee että kuinka kivaksi se sitten muuttuuu. smiley Mutta ehdittiin siis treeneihin ajoissa vaikka hyväntuulen tiellä kahden rekan välissä ajaessa ajattelin että ikinä en pääse hengissä perille kun näkyvyys oli varmasti miinus nolla. 
Treenien jälkeen kiidettiin kotiin syömään ja minä leipaisin iltaa varten hieman käärepullaa ja sitten mentiin taas. SEuraavana oli vuorossa tuhat tonttua kulkue KOtkansaarella johon likat ja me osallistuttiin pallotyttöjen alaisuudessa. Ihan mukava kulkue tosin hieman kylmä.... viima oli aika pureva mutta jokatapauksessa marssittiin joulupukin perässä ja hienosti meni. 
Kaupungista kiidettin sitten taas kotiin ja vuorossa oli keskimmäisen synttäreitä kamuille. Ilta meni siis joristen tyhjiä. smiley

Sunnuntai aamuna oli sitten taas leipomis hommia, vanhimman pianotunti ja futista kaikilla kolmella likalla. MInikääpiön futisleikkikoulu alkoi ja se meni odotettua vielä hienommin. Tiesin että tyttö tykkäää mutta noin isossa ryhmässä (60- 70 lasta) vaikka se oli jaettu pienempiin osioihin ei ole ihan tuttua minikääpiölle. Mutta hienosti muutaman luottokamun kanssa hän pelasi ja kivaa oli ja punaposkinen tyttö lähti treenien jälkeen kotiin. smiley Mielle sattui kolme kärpästä samalla iskulla kun isojen treenit on samaan aikaan ja samassa paikassa, eli sillä välin kun minikääpiö futisleikkikouluili oli isoilla omat treenit. Sillä välin minä istua jökötin penkillä ja höpisin joutavia miehen työkamun (ja yhden minikääpiön futiskaverin) isän kanssa.  Mukavaa harrastamista! smiley
Hallilta sitten kotiin ja leivonta jatkui ja kolmen jälkeen alkoi sitten porukkaa tulla. Ilta meni leppoisasti mukavien ihmisten kanssa ja tytöt lauloi tietenkin singstaria kaulat pitkällään. smiley

Mies lähti sitten yöksi töihin ja likat kaatui sänkyyn superväsyinä mutta onnellisina. 
Itse vietin taas yön hieman huonosti pyörien ja hyörien mutta koska päivät on mukavia niin jaksaa ne persiilleen menneet yötkin. 

Tänään sitten kerhoa, töitä, arkea ja ylläri pylläri taitaa olla  taas jalkapalloa jossakin muodossa. smiley HUomenna uimaan ja keskiviikkona sitten telinevoikkaa. Torstaina piparinpaisto bileet ja.... loppu viikon ohjelmaa en muistakkaan. Ainakin perjantaina on kaverin luona kahvittelua, kivaa!!! smiley