Kevät ja kiireet . Tuntuu näkyvän myös blogin päivittämisessä. Silloin kun paistaa ei raaski sisällä istua koneella ja silloin kun sataa tulee tehtyä ne kaikki sisähommat jotka on jäänyt rästiin eikä vaan ehdi koneelle… HUOH!! No mutta ei sillä, ei tässä nyt ihmeellisiä juttuja ole tapahtunutkaan. Normaalia ihanaa perusarkea, ystäviä, töitä, harrastuksia ja ulkoilua.

 

Viime viikko meillä oli hurjaa taiteilua aikataulujen suhteen kun miehellä oli iltavuoro ja mummolla menoa mutta onnistuttuiin kuitenkin sukulaisten ja ystävien avulla saamaan viikko läpi ja harrastuksetkin tuli pääsääntöisesti hoidettua. Itsellä oli koko ajan pieni stressi päällä ja se sitten purkautui parina unettomana yönä… Vaikka hommat hoituu niin minun on jotenkin TOSI vaikea pyytää apua, tuntuu että siitä on toiselle kauhea vaiva vaikka näin ei ehkä olekkaan. Esimerkkinä mainittakoot että isojen likkojen kaverin vanhemmat haki meidän likat Mussaloon leikkimään ja toi vielä takaisinkin. Vaikka he koko ajan sanoivat että he hakevat mielellään ja ei ole mitään vaivaa niin kuitenkin koko ajan oli ajatus että joutuu nyt ulkopuolisia vaivaamaan kun itsellä ei ole aikaa eikä autoa… hmmp!! No toisaalta jos asia olisi ollut toisin päin niin en minäkään olisi hakemista ja tuomista pitänyt isona juttuna… kaipa se vaan on että kun on tottunut että itsellä on langat koko ajan käsissä niin tuntuu turvattomalla löysätä ohjaksia.  No joka tapauksessa niin viime viikosta selvittiin hienosti. Viikonloppuna oli aivan loistava ilma. aurinko paistoi ja lämmitti.

Koko viikonloppu tulikin oltua oikeastaan pihalla. Vaihdettiin kesärenkaat, koottiin trampoliini, siivoiltiin leikkimökkiä, suunniteltiin ja aloitettiin hieman terassin tekoa. Oikein mukava viikonloppu. Ulkoilun lisäksi hieman uimista ja likat kävi vaarin kanssa teatterissa katsomassa Peter Pania, oli kuulemma ollut hyvä. =)

 

Tällä viikolla oli maanantaina koulun, kerhojen ja töiden lisäksi isoilla likoilla peli KTP:n tyttöjä vastaan. Tappio tuli mutta hienosti tytöt jaksoi pelata vaikka vastustajat oli puolet pidempiä ja vanhempina tietty nopeampia kuin  meidän joukkue. Meidän joukkueessa siis pelaa –03 ja –04 syntyneitä ja vastustajissa –01 ja –02 syntyneitä. Tasoero näkyi ehkäpä eniten juuri vauhdissa ja isoilla likoilla oli hieman enemmän pelisilmää ja rohkeutta. Mutta niin kuin sanottu ei meidän joukkuekaan huono ollut, päinvastoin, hienosti pistivät kampoihin hyvälle vastustajalle. Tuon pelin jälkeen innostuttiin vielä pelailemaan kotinurmikollakin. Joulupukin tuoma maali oli koottu ja siihen sitten armottomia yksi vastaan yksi tilanteita lauottiin.. tai lauottiin niin kauan kunnes likoilla iski väsy ja vanhin taklasi keskimmäisen orapihlaja aitaan… :/ Siinä vaiheessa oli sitten aika mennä pesuille ja nukkumaan.

 

Eilen eli tiistaina oli mummo käynyt aamulla minikääpiön kanssa uimassa. Töiden jälkeen ensin meinattiin että lähdetään silti vielä uimaan koko porukalla mutta hetken siinä imeteltyä ja kahvia juotuani iski väsy ja päädyimme kuitenkin sitten vaan käymään kirjastossa ja kaupassa, uinti reissu saisi odottaa.  Kirjastosta tarttui taas mukaan mojova määrä luettavaa. isot likat ja minikääpiökin löysi paljon mieleisiä kirjoja.  Kirjaston jälkeen kauppaan ja sitten saunaan. Siinä se ilta sitten sujahtikin. Itse menin jo heti likkojen nukkumaan menon jälkeen sänkyyn lukemaan kirjaa ja heräsin sitten kolmelta siihen kun  kirjan kulma painoi poskea. J Muistikuvaa lukemasta ei ole joten olen varmasti sammunut kuin saunalyhty jo yhdeksän maissa Mies oli yön töissä joten häneltä ei pääse aikataulua tarkistamaan.  No silloin pitää nukkua kun nukuttaa. =)

 

Tänään aamulla minä lähdin töihin ja mummo tuli viemään minikääpiön kerhoon. Isoilla likoilla on koulua ja koulun jälkeen he lähtevät futiskaverilleen Mussaloon ja kuulemma menevät hallille potkimaan palloa.  Minikääpiöllä on kerhon lisäksi telinevoimistelupäivä. Iltasella sitten kun minä pääsen töistä voisikin sitten katsoa että olisiko se uimahallipäivä sitten tänään kun eilen ei ehtinyt. Töiden jälkeen ajattelin kuitenkin ainakin ensin käydä hieman juoksemassa, ainakin aamuinen sää olisi suosinut lenkkeilijää joten toivon että myös iltasella paistaisi  tosin onnistuu se juoksu sateessakin. :=)

 

Huomenna on perus työt ja koulut mutta ilta meneekin sitten vanhimman Musiikkiluokkien konsertissa. Perjantai ilta on vailla suunnitelmia, ehkäpä sitä uimahallia ja lenkkeilyä ja varmasti herkkuja ja voice of Finlandia. Viikonloppu on hieman auki. Likat on ehkä menossa mummille ja papalle yökylään ja sirkukseen ja minun pitäisi sitten keksiä jotain lauantaille koska se on varma että hiljaisessa kodissa en pysty olemaan. =)  Mutta kahtellaan nyt, toivottavasti olisi aurinkoinen viikonloppu jospa saisi vaikka tuon terassin teossa hieman edistyttyä. Ja samalla pitää katsoa pihan aidat läpi, Tessa  livahtelee karkuun aina kun mummon silmä välttää joten pitää tarkistaa että mistä kumman raosta se karkuun livahtaa. =)

 

Mutta nyt ihanaa aurinkoista kevättä kaikille!