Viikonlopun kuulumisia.  Ihan H.U.I.P.P.U viikonloppu takana.

 

Perjantaina  keskimmäinen meni kaverilleen yökylään. Hän oli jo lähtenyt siinä vaiheessa kun minä kotiuduin töistä. Tyttö oli ihan innoissaan kun oli kerrankin aikaa leikkiä paljon ja ihan rauhassa ilman siskoa , isompaa tai pienempää roikkumassa ja keskeyttämässä leikkejä.

Kun minä siis tulin kotiin oli kotona vain mies minikääpiö ja vanhin yhden futiskaverinsa kanssa. Likoilla oli mukavat puuhat meneillään ja minikääpiökin tuntui niihin mahtuvat mukaan joten me päätimme miehen kanssa lähteä käymään juoksu lenkillä. pikkuista alle 6 km tuli juoksenneltua. Lenkin jälkeen oli takki aivan totaalisen tyhjä mutta suihkussa käynti ja pikkuinen välipala sai voimat taas palaamaan ja lähdimme likkojen kanssa pihalle. Vanhin kaverinsa kanssa pelasi futista ja minikääpiö keskittyi kuravelli leikkeihin sekä purojen tekoon.  Kun Vanhimman kaveri lähti iltasella kotiin läksimme me vielä käymään kaupassa ja haettiin voice of finland herkut.  Ilta menikin sitten sohvalla loikoillen ja telkkua töllöttäen kotona olevan väen kesken.

 

Lauantaina mies oli aamulla jo lähtenyt aamuvuoroon töihin kun me muut heräiltiin. Aamu meni siinä ihmetellessä. ja hieman kaupoilla käyden. Puolilta päivin haettiin keskimmäinen kotiin ja minä läksin koiran kanssa juoksulenkille. kaatosateesta huolimaatt ajuoksi kulki loistavasti ja en malttanut lopettaa vaan pidensin lenkkiä hieman (itse asiassa kahteen otteeseen) alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi. Kun tuli kotiin oli ihan voittaja fiilis. Vaatteet likomärät ja koira kurainen mutta olo oli LOISTAVA, en muistanutkaan kuinka hyvä fiilis voi tulla onnistuneesta juoksu lenkistä.  Lenkin jälkeen sitten lapsille ruokaa ja odottelemaan että mies tulisi töistä kotiin.

 

Kun mies sitten kotiutui oltiin me jo uimapuvut kassissa ovella odottamassa.. suunnitelmissa oli Vantaan Flamingo.  Ajeltiin siis Vantaalle ja käytiin ensin chiccosissa syömässä NAM!!!! ja sitten uimaan. Oli ihan huippu ihanaa puljata koko porukalla. Porukkaa oli juuri sopivan vähän ja koko ajan iltaa kohti väki vain väheni. laskettiin mäistä, lilluttiin ja pelailtiin. Päivän yllärin esitti minikääpiö 4 v joka päätti hypätä kolmen metrin hyppytornista. Koti uimahallissa on monta kertaa käynyt kokeilemassa mutta on aina tullut rappusia pitkin alas mutta nyt tällä kertaa tyttö kiipesi torniin ja hyppäsi  alas ja eikun uudelleen.  Rohkea pikku pimu. Oli kyllä siis tosi mukava reissu, koska kaikki lapset on uimataitoisia ei tarvinnut turhia ressata, lillui vaan lasten perässä.

Koko ilta meni siis uiden. Kotiin lähdettiin vasta kun kylpylää sulkeutui. Kotona oltiin yhdentoista maissa ja siitä sitten vaan suoraan nukkumaan.

 

Sunnuntaina oli harvinaisesti koko porukalla vapaapäivä, siis töiden suhteen. Tai no päivä oli vapaa noin muutenkin koska valmiisiin suunnitelmiin ei sisältynyt muuta kuin jalkapalloa. Kotkan Nappulat järjesti Futispäivän eli tapahtuman hallilla jossa oli kaikkea kivaa. Siellä me sitten oltiinkin useampi tunti. Jalkapallorasteja, pomppulinnaa, temppuratoja jne… oikein mukavaa.. Isot likat meni kavereidensa kanssa ja me miehen ja minikääpiön kanssa sitten hissukseen perässä. Kaikkein parasta oli minikääpiönmielestä iso pomppolinna. Tapahtuma toimi samalla kesän futisleikkikoulu ilmottautumis paikkana ja minikääpiö tuli nyt sitten kuitenkin ilmoitettua kesän futisryhmään vaikka ensin ajattelin että jos se ei menisi kun tuota futista tulee isojen likkojen muodossakin TOSI paljon kesälle mutta mutta… kun kaverit menee niin päätimme sitten kuitenkin että menkööt jos haluaa. Eli Minikääpiö tuli sitten ilmoitettua Karhulassa alkavaan futisleikkikoulu ryhmään. Isoilla likoillahan kesä jatku futaillen, turnauksia ja pelejä , piirisarjaa jne… Ahaa… siitä tulikin mieleeni että sukulaiset ja tuttavat jotka ei vielä ole joutunut minun/tyttöjen/miehne hätistelemäksi koskien arpajaislistoja tai sukka/newbody myyntiä niin olkaa varuillanne…=)  Likat siis myy arpoja sekä newbody tuotteita joilla kerätään rahaa joukkueelle…. SAA (pitää ) OSTAA!!!  =) Jos unohdamme kaupata niin muistakaa kysyä mahdollisuutta päästä rahoista eroon.  Tuotoilla likat pääsee turnauksiin ja muihin.

 

Mutta takaisin sunnuntaihin… Eli futistapahtuman jälkeen haimme kaupasta pizza ja pannaritarpeet ja tulimme kotiin. Isoille likoille tuli futiskavereita kylään ja meno oli äänekäs, iloinen koko illan. Paistettiin likoille pannaria ja herkuteltiin jädellä. Oli oikein ihanaa kun talo oli täynnä iloa ja riemua.  Kun oltiin herkuteltu isot likat puuhaili omiaan ja me lähdettiin minikääpiön kanssa leikkikenttäilemään, ihanaa kun paikat alkaa olla jo sulat ja tyttö pääsee touhuamaan. Kaverin kanssa tuli tehtyä kakkuja jos jonkinmoisia.

 

Illalla kun isojen likkojen vieraat lähti kotiin ja me muut maltettiin tulla sisälle kuraleikkihommista, lämmitettiiin sauna ja leivottiin pizzaa ja loppuilta istuttiin sylitysten sohvalla ja katsottiin selviytyjiä.

Ihana viikonloppu, tuntui jotenkin tosi ihanalta kun koko porukalla oli aikaa ja kaikki puuha oli semmoista hauskaa ja yhdessä tekemisen meininki oli koko ajan voimakkaasti läsnä.

 

Tänään on sitten maanantai. Tämä viikko on aikatauluttamisen taidon näyte koska minä töissä 9-17, mies iltavuorossa ja mummolla omat menonsa ennen minun töistä pääsyä. Onneksi asiat tuppaavat järjestymään.  Tänään aamulla mies vei minikääpiön kerhoon ja ehtii hakea hänet poiskin ennen töihin lähtöä. Iltapäivällä kun mummon pitää lähteä toimii  isot likat   hetkisen lapsen likkana siskolleen ja sitten hän minä tulenkin jo kotiin. Huomiselle keksitään sitten jotkut kuviot ja keskiviikkona lapsenvahtina toimii telinevoimistelu. Torstaina olisi minikääpiöllä tämän evään eka  luontoretki mutta koska se alkaa jo ennen minun töiden päättymistä ja isoillla likoilla on futistreenit taitaapi se tällä kertaa jäädä väliin sillä vaikka minä olenkin suht hyvä pitämään narut hyppysissä niin silti ihan niin etevä en ole että pystyisin olemaan kolmessa paikassa samaan aikaan. :) Mutta katsellaan miten tämä tästä suttaantuu. Perjantaina on miehellä vapaa joten se onnistuu ilman järkkäilyjä.

 

Mutta nyt on lähtö töiden pariin joten ihanaa viikkoa kaikille!