Ihania lämpimiä kesän alkupäiviä takana. Hurjasti on ollut touhua, on ollut telinevoimistelun esityksiä, maastojuoksu kilpailuja , futista , futista  ja futista. Kaiken tuon touhun keskellä minä olen yrittänyt kasvataa juoksukuntoani ja ihan kohtuullisesti siinä onnistunutkin. 

Mutta jos nyt jotain pääpointteja päivistämme niin aloitamme vaikka minikääpiön telinevoimistelu esityksestä. 

Eli Joka joulu ja Kevät järjestää seura esityksen jossa esiintyvät kaikki ryhmät. MInikääpiö kuuluu seuran nuorimpiin ja heillä oli esityksenä peikkotanssi. Hienosti meni vaikka tyttö jännitti ihan älyttömästi ja juuri ennen esitystä tyttö onnistui vielä puraisemaan kieleensäkin niin että veri vaan roiskui. No mutta onni kuitenkin että ehdittiin juuri huuhdella suu ja pyyhkiä kyyneleet ennenkuin esitys alkoi ja hienostihan tuo meni. MInikääpiö oli aivan taivaissa myös siitä asiasta että Emmikummi pääsi paikalle katsoamaan. "Näkihän Emmi varmasti mun pyllistyksen?" kysyi tyttö nukkumaan käydessään esityspäivän pääteeksi. 

Tässä kummilta nyysitty kuva pikku peikkosta!

Telinevoimistelun lisäksi isot tytöt ovat intoutuneet kokeilemaan maastojuoksua. Keskimmäinen on käynyt nyt parissa juoksussa ja vanhin yhdessä. Tuloksena näillä kerroilta vain roppakaupalla kokemusta mutta se ei lienee se tärkein vaan että likat uskalsi lähteä kokeilemaan itselleen ihan vierasta lajia, se on hienoa!! Ja jokainen palkittiin joten iloiset suut oli kisojen jälkeen. :) 

Sillä aikaa kun likat on hikoilleet maastojuoksun parissa olen minä yrittänyt juosta tiellä. Ihan kivasti on kuntokehittynyt ja pääkin kestää hienosti jo yli 10 kilometrin juoksut. Tavoite syksylle (marraskuun loppun mennessä) on että 15 km menee rikki ja uskon kyllä hienosti siihen pystyväni, tällä hetkellä ainakin tuntuu hyvältä. 

Sitten tällä hetkellä siihen tärkeimpää eli jalkapalloon. on ollut treenejä  on ollut pelejä on ollut turnauksia ja paljon paljon uuden oppimista. Nyt eilen käytiin Kevät cupissa Myllykoskella ja siellä menikin sitten ihan koko hela dagen. Aamulla lähdettiin ennen ysiä ja kotona oltiin kasin aikaa. Päivään mahtui neljä pitkää peliä. Oli kyyneleitä, oli naurua,oli hieman kipuja oli harmitusta mutta päälimmäisenä jäi mieleen ihan uskomaton tiimitsemppi meininki. Jos toista harmitti kun ei omasta mielestää onnistunut maalissa niin jo oli toiset tsemppaamassa, hyvä hyvä kuului vaihtopenkiltä useaan otteeseen. Pelit päättyi itseasiassa ihan kauheisiin lukemiin jokainen peli mutta tytöt yritti jokainen parhaansa, kaikki juoksi hautovassa ilmassa kuin heikkopäiset ja jokainen antoi itsestään ainakin 110 %. Ihan mielettömiä pelejä, tällä kertaa vastukset oli vaan ihan tosi kovia. 

Omista pirpanoista voisin sanoa sen että ikinä en ikinä ole nähnyt kuinka vanhimman silmissä oikein syttyy palo ja pikkuinen piru " Ja nyt se pallo tulee minulle..." kun hän lähti häiritsemään vastustajaa ja niin vaan hän sen pallon useimmiten saikin, nyt olis sitä pelirohkeutta, mitä ollaan perään kuulutettu, oikein roppa kaupalla.

Keskimmäinenkin oli tosi rohkea ja normaalin hieman hukassa olevan ilmeensä kanssa tyttö oli kuin tulta ja juoksi silloin kun piti niin kovaa että ei ollut edes epäilystä että hän ei olisi kaikkeaan antanut. Tytöstä näki että hän on tyytyväinen peliinsä ja ilta huipentuikin siihen kun tyttöni, rakas keskimmäinen jonka usko itseensä on aina välillä aika koetuksella ja tyttö joka luulee että aina kaikki muut on häntä parempia totesi minulle kotimatkalla kun juteltiin että  "Tiiätkö äiti, vaikka ei ehkä olleet meidän parhaat pelit niin silti mie olen kyllä tällä kertaa todella ylpeä omasta pelaamisesta ja mie olen ylpeä itsestäni!" Olen niin kauan odottanut tuota että vaikka kaikki muut ovat olleet tytön suorituksesta ylpeitä jo aika päiviä sitten mutta että hän itsekkin sen tajuaa että kun antaa kaikkensa voi olla tyytyväinen itseensä olipa tulos mikä hyvänsä. Toivon että tämä toimi semmoisena itsetunnon kohotuksena tytölle ja että hän pystyisi useamminkin sanomaan että on ylpeä itsestään.  Uskoa itseensä se on tärkeä taito ja nyt näin pienen pilkahduksen siitä että keskimmäinen alkaa sitä oppia! <3 

Minä olin eilen siis ylpeä koko Pallotyttöjen joukkueesta, vanhimmasta ja keskimmäisestä mutta sen lisäksi erityisen ylpeä minikääpiöstä joka viihtyi kentänreunalla loistavasti. Koko päivä tyttö leikki kavereiden kanssa ja viipotti ties missä. Onnellinen hymy ja ketsupit naamalla mutusti makkaraa ja taas jatkui leikit. Päivä oli rankka kaikille mutta minikääpiö jaksoi olla oma iloinen itsensä. :) 

Minulla on taas syytä olla ylpeä kolmikostani! 

Tässä hieman tauko kuvia: 

Pallotyttöjä pallossa:

Tänään on sunnuntai. Mies on Tessan kanssa mejä kokeissa ja me tytöt vaan  ollaan. Tänään olisi futistreenit mutta jätämme ne nyt väliin, eilinen oli kova päivä ja huomenna on taas treenit ja tiistaina  taas kaksi peliä Myllykoskella  joten vapaapäivä tulee nyt varmasti ihan tarpeeseen. Iltapäivällä lähdetään katsomaan fc kooteepeen peliä likkojen ja vanhimman yhden kaverin kanssa ja kohta minä ajattelin käydä hieman juoskemassa joten rennon letkeä sunnuntai...

Yhtä asiaa minä vaan ihmettelen.... likat juoksi eilen kuin mielipuolet ja pelasivat koko päivän mutta MIKSI, MIKSI IHMEESSÄ minun paikat ja lihakset on kipeenä pelkästä kannustamisesta?!  :) 

Ihanaa päivää ja tulevaa viikkoa kaikille!! <3