Sade päivä. Aamu lenkki selvittiin vielä kuivin vaattein mutta leikkikentällä alkoi vettä tulla sen verran että vaatteet meni vaihtoon. Toisaalta hyvä kun sataa, luonto tykkää. Ja sadepäivänä "saa olla" hyvin omantunnoin sisällä tai sitten toinen vaihtoehto (joka varmasti tänään iltapäivällä toteutetaan) on vetää kuravehkeet ja saappaat jalkaan ja hyppiä lätäköissä täysin rinnoin. Kivaa kun on lapsia niin voi itsekkin läiskytellä kunnolla, kukaan ei mieti että onpa tuo sekaisin vaan kaikki katsoo että tuon on pakko leikkiä lasten kanssa. Silmänisku

Aamu ulkoilun lopuksi tytöt taas asetteli ämpärinsä ympäri hiekkalaatikkoa niin että niihin pääsee satamaan vettä, he tarvitsevat vettä kuulemma kuravelli leikkeihinsä Nauru.

Vaaveli kävi juuri päiväunille. Yö meni ihan hyvin mutta nyt aamulla on ollut vähän kärttyinen ja syy löytyi kun katsoin vaavelin suuhun. Hampaita tuntuu nyt sitten putkahtelevan urakalla. Pariin paikkaan ylös on jo ilmaantunut semmoinen "viilto" mutta hammas ei ole vielä läpi, parissa kohta hammas on jo tullut pikkuisen läpi ja pari kohtaa pullottaa ihan kamalasti. Annoin vaavelille lääkettä jotta saisi päiväunet nukuttua kunnolla.

Isot tytöt piirtää, äsken he roudasivat kaikki barbiet kellariin ja aloittivat leikin siellä. Nyt he olivat todella mielissään kun heidän ei tarvinnut välillä korjata barbie leikkejään pois vaan että he saivat nyt luvan välillä piirtää ja sitten jatkaa leikkejään. Periaatteessa meillä on sääntö että ensin korjataan vanhat leikit pois mutta nuo barbiet on nyt tuolla kellarissa ja siellä ne ei ole kenenkään tiellä joten olkoon nyt sitten siellä tämän päivän, eipähän tarvitse tyttöjen alkaa leikin järjestelyä alusta käsin.