Vaavelilla ei ollut helppoa viime alku yöstä. Syynä oli osaksi varmasti nuha ja hampaat tai korvat, tai sitten hampaat JA korvat.

 

Vaaveli kävi kasilta nukkumaan ihan normaalisti mutta heräsi puoli kymmeneltä HUUTAMAAN JA KOVAA!!! Ihan selvästi oli sellaista kipu itkua. annoin kipulääkettä ja kantelin tunnin parkuvaa vaavelia, reilun tunnin kuluttua tyttö alkoi rauhoittua ja sain laitettua hänet sänkyyn. Hän nukahti mutta hetken päästä taas alkoi itkeskellä mutta onneksi itku oli semmoista loukkaantunutta nyyhkytystä ja hän rauhoittui nopeasti silittelemällä. Hetken vaaveli vielä selitteli omiaan sängyssä ja sitten nukahti tuossa puoli kahdentoista maissa. Pari kertaa yöllä vaaveli parahteli mutta ei mitenkään niin että olisi paikalle tarvinnut mennä. Voi minun pientä!!! Yksi hirveämmistä asioista on katsoa kun näkee että lasta sattuu ja mitenkäään ei voi auttaa. Kannella vaan ja hyssytellä ja hokea että kohta helpottaa... NYYH!!!

 

Meillä on huomenna korvakontrolli aika korvalääkärille ja täytyy sanoa että tuli juuri sopivaan saumaan.... Vaaveli kuitenkin syö hyvin eikä hereillä olleessaan korvia valita joten uskon kivun syyn löytyvän HAMPAISTA! Niitä on itketty jonkin verran muutenkin ja nyt alkaisi olla se aika että voi alkaa tulla noita isoja hampaita ja nehän ne on niitä "valvottajahampaita" (vaikka eikai tuollaista parin tunnin sessiota voi vielä valvottamiseksi sanoa)

 

Tänään ei kummempaa ohjelmaa. Pitäsi miettiä vaavelin kemujen tarjoilua. Lauantaina kun mies on iltavuorossa tulee pari kaveria lapsineen ja sunnuntaina sitten sukulaisia. Lauantaille varmasti riittänee ihan perus pipari/pulla/popkorni/karkkia ja täytekakku tarjoilut. Sunnuntaille ajattelin väkertää täytekakuksi prinsessa charloten tai sitten perhoskakun. suolaiseksi voileipäkakun ja Pirkka lehdestä bongasin lohipiirakan ohjeen joten varmaan semmoisen leipaisen myös. sitten lisäksi ne perus pulla/pipari/karkki setit. Eiköhän siinä taas saa pariksi päiväksi olon makeaksi.