Siis  eilen oli aivan ihana urheilukoulu taas. On ihanaa että olen löytänyt jonkin tuommoisen "harrastuksen" joka tuo minulle ihan mielettömän hyvän mielen. Lapsia sinkoilee sinne tänne, hiki virtaa (ainakin minulla) ja nauru raikaa ja mihin tahansa katsookin on hymyileviä naamoja vastassa. Lasten riemun ja vauhdin lisäksi on ihana nähdä kuinka joku lapsista ensin arkailee ja sitten pystyykin ja uskaltaa ja on mukana. Mikään ei palkitse niin paljon kuin semmoisen lapsen , joka ensin on hieman sivussa ja empii uskaltaako,   hymy ja sanat "Täällä oli äiti tosi kivaa, mä oon tosi hyvä pallon heittäjä..." Onnistumisen tunteita niitä kai  meistä kaipaa jokainen.  Aivan ihania ja ihmeellisiä nuo lapset, ihan mainioita tyyppejä. Itse en meinaa malttaa odottaa nyt kahta viikkoa että pääsen sinne taas, ensi viikolla on siis syysloma ja harrastuksetkin on tauolla.  Siis täytynee lähettä super kiitokset Tarun suuntaan kun minut tuonne hommasi.   

Eilseen urheilukouluun sitten loppuen lopuksi meidän perheestä osallistui vain minä ja keskimmäinen. Vanhin ikävä kyllä joutui jäämän pois. Otettiin tytön kanssa aamulla yhteen ihan mitättömästä asiasta ja tyttö haluisi kokeilla rajojaan. Jossakin vaiheessa aamulla totesin että jos juttu ei nyt onnistu ja jos ei totella niin urheilukoulu jää väliin häneltä. Yllätykseni tyttö päätti sitten kuitenkin kokeilla ihan loppuun asti ja useammasta mahdollisuudesta huolimatta jätti tottelematta ja käyttäytyi huonosti. No eihän siinä muu auttanut kuin evätä urheilukoulu. Ensin tyttö huusi ja kiljui sitäkin mutta hieman rauhoituttuaan selitin että rakastan tyttöä vallan kovasti MUTTA teoilla on seuraukset ja elämä on valintoja. Nyt vanhin valitsi väärin eli valitsi sen tien josta oli seurauksena urheilukoulun menetys tältä kerralta ja kyllä se tyttö sen sitten lopulta ymmärsi. Siinä vaiheessa kun minä tulin töistä ja lähdin urheilukouluun keskimmäisen kanssa oli vanhin jo ymmärtänyt tekonsa seuraukset eikä enään edes kiljunut mukaan. Ja pisteet tytölle siitä että kun me palasimme jumppaamasta oli tyttö tehnyt tällä isänsä kanssa meille iltapalaa ja huolimatta siitä että ei itse mukaan tuonne päässyt oli hän kiinnostunut ja kuunteli kun keskimäinen iloisena kertoi jumpastaan. Hän ei siis vähätellyt eikä kiukutellut vaan ihan oikeasti antoi keskimmäisen olla ylpeä omista suorituksistaan.

Illalla kun laitoin vanhimman nukkumaan hän rutisti kovaa ja kysyi että harmittaako minua kun aamulla riideltiin. SAnoi rehellisesti että totta kai harmittaa mutta muistutin tyttöä siitä että vaikka oltaisin riidelty kuinka kovasti ja olisipa seuraamukset mitkä hyvänsä niin rakastan tyttöä aina ja ikuisesti. Kunnon hali pusut ja tyttö vielä rutisti kovaa ja sanoi että ensi kerralla hän yrittää valita viisaammin. Vielä siinä vaihesa kun laitoin valot pois tyttö kuiskasi, "Äiti, minulla oli ihan kauhea ikävä sinua tänään."      Voi tuota vanhinta, niin iso mutta kuitenkin niiin pieni,   .

Viime yönä en nähnyt painajaisia, JEEEEEEE!!!! Mutta aamulla heräsin tosin ihan kauheaan päänsärkyyn , taas... Jännä että tuo särky alkaa aina öisin ja usein hieman helpottaa kun on seisoma asennossa, tai sitten vaan kuvittelen. No mutta särkee tai ei niin tänään on hyvä päivä, on  nimittäin VAPAA PÄIVÄ . Ohjelmassa on keskimmäisen vanhempainvarttia, uimahallia, isojen tyttö kerho, minun zumbaa, miehen salia, yhdessä oloa ja toivottavasti paljon muuta mukavaa.  Minulla onkin niin ikävä tätä kotona oloa että ihan innolla äsken ajattelin että jeee, ehtii pesemään pyykit ja imuroimaan . 

Juups mutta nyt pitää alkaa valmistella vanhinta kouluun, kaatosateeseen ja herätellä kohta keskimmäinenkin aamupalalle. 

Hauskaa keskiviikkoa ihan joka ikiselle  !