Ei ole montaa tuntia jäljellä enään tätä vuotta...

Istuin tässä ja mietin että mihin tämäkin vuosi on hujahtanut... vastahan minä ynnäilin vuosi sitten vuoden 2009 tapahtumia ja nyt pitäisi olla päivitettynä jo vuosi 2010. JOku epämääräinen haikeus tuntuu liittyvän tähän vuoden vaihteeseen. En tiedä johtuneeko se kiireestä, elämän tilanteesta vaiko mistä mutta haikeaa, haikeaa... Vaikka eihän se maailma yhtään sen erilainen ole huomennakaan mutta silti.... taas meni vuosi..... mihin se katosi?

Tämä vuosi on ollut muutosten vuosi. Vanhin aloitti koulun, keskimmäinen eskarin ja minä työt. Viimeiset pari kuukautta on menty sellaista vauhtia että huilaamiseen ei ole oikeastaan jäänyt tunteja... olisikohan minun uuden vuoden lupaukseni pysähtyminen..... ainakin silloin tällöin....?

Tämä vuosi jää mieleeni kiireisen vuoden lisäksi myös vuotena jolloin löysin liikunnan. En voi sanoa että olisin ikinä pitänyt liikunnasta mutta tänä vuonna zumba kietoi minut pikku sormen ympärille ja samoin lenkkeilystä  (siis kunnon hiki/juoksu) on tullut uusi intohimoni. Telkkarin tuijottelu iltaisin on vaihtunut hangessa porhaltamiseen ja pimeitä polkuja pitkin tallaamiseen.

Liikunnan löytämisestä voin suurilta osin kiittää myös isovanhempia. llman heidän toistuvaa apua lastenhoidossa ja en olisi liikkumaan päässyt. Kiitos rakkaat isovanhemmat avustanne !

Tänäkin vuonna ystävät ovat suuri voimavarani. Vanhat hyvät ystävät ovat säilyneeet yhteydenpidon huonoudesta huolimatta ja todelliset ystävät tunnistaa siitä että juttu jatkuu taukoamatta vaikka viime kerrasta olisikin aikaa viikkoja.  Vanhojen ystävien lisäksi olen tänä vuonna saanut pari todella, todella hyvää ystävää. Heille lankeaa suuri kiitos siitä että vaikka välillä on tuntunut että suossa ollaan ja ylös ei ole nousemista niin kummallisesti ne vaan vetää ylös... kerta toisensa jälkeen.  Kiitos rakkaille ystävilleni !

Tänä vuonna lapset ovat aiheuttaneet minulle harmaita hiuksia enemmän kuin koskaan. Vanhimman laskeminen koulumaailmaan, uudet ystävät, omat menot  ja keskimmäisen eskari taipaleen alku oli saada sydämeni särkymään... oli todella vaikea luottaa siihen että he pärjäävät, vaikka viisaita tyttöjä he ovatkin. Vaavelin kaksi vuotiaan uhma saa aina välillä naurattavatkin mittasuhteen ja kun mäkkärissä huudetaan suuren ääneen pettymystä siitä että juomana on limonaadin sijaan mehua niin en tiedä kasvaako sillä hetkellä enemmän niitä harmaita hiuksia vaiko piteneekö ikä naurunpurskahduksista.  Suuunnatonta omaa tahtoa löytyy pieneltä sisupussilta. Mutta vaikka tänä vuonna on lasten kanssa otettu yhteen enemmän kuin koskaan ja rajoja on jouduttu välillä asettelemaan hyvinkin kova äänisesti niin on aivan mahtava huomata kuinka hyvin isommat sisarukset ottaa vastuuta pienmmästä siskostaan ja kuinka hyvin nuo sitten tosi paikan tulle puhaltaa yhteen hiileen... sisaruus...tappelua ja rakkautta samassa paketissa, sitä kai se on. Kiitos rakkaille lapsilleni !

Parisuhteen saralla on taas ollut sanomista... on huudettu ja halattu, on hallittu ja hajoitettu. Vaikka sanoja tuskin on säästelty riita hetkellä niin on osattu pyytää myös anteeksi. Tänä vuonna sitä ehkä tajusi taas että vaikka kuinka on kiire ja kuinka väsyttää ja kuinka elämä tuntuu potkivan päähän niin aina on olemassa se yksi joka ymmärtää puolesta sanasta. Kun riidan päätteeksi tietää että voi painaa päänsä toisen kainaloon ja nukahtaa siihen, silloin tietää että kaikki on kohdallaan ja se on minun paikkani maailmassa! Kiitos Rakas Jari tästä vuodesta !

Siinäpä ne sitten tärkeimmät....

Haluan toivottaa kaikille ystävilleni ja tuttaville ihanaa vuotta 2011!!!!