Eilen oli isänpäivä.... HYVÄÄ ISÄN PÄIVÄÄ KAIKILLE ISEILLE , etenkin  omalle mahtavalle isälle ja vaarille suuremmoiset isäinpäivä toivotukset.  Suuremmoiset toivotukset myös lasteni isälle, Jarille sekä hyvän isänpäivä onnittelut ansaitsee myös mieheni isä eli Kari-pappa. Eilen oli itselläni sen verta kurja olo että ei onnitteluja oikein saanut toivoteltua mutta näin jälkikäteen pusuja ja haleja kaikille !

 

Eilinen alkoi omalta osaltani sairastaen. Aamusella yriti haravoida ja ulkoilla mutta huomasin istuvani rappusille läähättäen ja yskien ja hytisten kylmästä silllä välin kun lapset leikki leikkejään. Kuume alkoi nousta ja minun olo oli todella pas****nen. Heitin jossakin välissä isot tytöt zumbaan ja Taru rakas, ihana ystävä lupasi kotiuttaa heidän sieltä. Koska minikääpiökin oli räkäinen ja kipeähkö jätti hän tanssin kokonaan väliin. Kun pääsin kotiin tyttöjen kuskaus keikalta romahdin sänkyyn ja nukuin pari tuntia vällyjen välissä buranan voimalla. Kun mies kotiutui kahden jälkeen alkoi minun olo jo hieman helpottaa ja sen jälkeen kun mies oli käyttänyt vanhimman pianotunnilla lähdettiin käymään miehen vanhemmilla syömässä. Ruoka oli oikein maittavaa ja oli aivan ihana nähdä piiiiiitkästä aikaa lasten serkkupoikia, Niklasta ja Oliveria. Illalla oma olo taas heilleni ja lapsetkin oli aika vässyköitä ja pelkäsinkin että aamulla ei kukaan pääsisi kouluun/kerhoon.

Aamulla kuitenkin kaikki tytöt oli suht ok ja kenelläkään ei ollut kuumetta joten kaikki lähti menoihinsa. Isot kouluun ja minikääpiö kerhooon.  Oma olo oli jo aamusta alkaen KAMALA mutta buranan voimalla lähdin kuitenkin töihin. Tuossa neljän pintaan vanhin soitti minulle töihin että keskimmäinen on kovassa kuumeesssa ja minikääpiökin kipeä  .  Vanhin lähti siis yksin äsken tanssiin (taas Taru ihanaisen kyydissä tosin). keskimmäinen ja minikääpiö makaa nyt tuossa sohvalla puolikuntoisena ja heillä on nyt sitten ainakin huomenna lepopäivä tiedossa. Itse napsin töissä buranoita ja pahin pistävä kipu kyljessä ei enään tunnu niin pahasti, yskittää vaan mutta ei satu, ei ainakaan kovasti. Kuumekkaan ei ole ainakaan vielä tullut takaisin joten ehkäpä minä itse  selviän ilman sairaspäiviä. Zumbailut saa nyt jäädä kyllä väliin muutamaksi päiväksi.