Ystävänpäivä.

Ajattelin ensin että kirjoitan jotain kaunista ystävistäni, katselin netistä nättejä, vaaleanpunaisia kuvia, höttöhattaran makuisia tekstejä, vaaleanpunaisia ruusuja ja kevään hajuisia tulppaaneita. Kauniita sanoja ja punaisia pusuja, niin minä ensin ajattelin MUTTA…

Alkoi  tuo vaaleanpunainen mömmö tulla korvista ulos ja kävin miettimään… Mietin ystäviä ja ystävyyttä, onko se todella vaaleanpunaista höttöhattaraa pelkkää onnea ja auvoa?????

Yhtäkkinen vaaleanpunaisuus alkoi etomaan. Ja se johtuu ihan vaan siitä että minusta tuntuu pahalta ajatukselta että on yksi päivä, yksi ainoa päivä vuodessa olisi se että ystävä kultainen hukutettaisiin vaaleanpunaisiin ajatuksiin, haluaako joku ihan oikeasti kuulla että on ihana vaaleanpunainen ystävä, haluaako joku olla tai haluaako joku oikeasti rinnalleen ystävän joka on pelkkää vaaleanpunaista höttöä. En tiedä olenko poikkeus joka vahvistaa säännön  vai onko meitä muitakin mutta minä en pidä ystäviä vaaleanpunaisena höttönä.

Minulla on ystävinä naisia ja miehiä jotka eivät todellakaan ole pelkkää hattaraa, ei vaaleanpunaista mössöä.  Minulla on muutamia ystäviä, niitä tosi miehiä ja tosi naisia jotka ovat pelkkää rautaa. Elämän koettelemia, osittain kolhiintuneita. Ystäviä jotka ovat antaneet elämästään minulle ja ystäviä kenelle olen toivottavasti myös jotain antanut. Ystäviä joille en halua antaa vaaleanpunaista suukkoa, ei siksi etteivät he olisivat suukkoja ansainneet vaan siksi että he ovat ansainneet niin paljon enemmän.

Minulla on muutama ihminen ketä pidän ystävänäni ja heistä haluan teille kertoa, en siksi että tänään on ystävänpäivä ja silloin pitäisi ystäviä ylistää vaan siksi että he ovat oikeasti hienoja ihmisiä, he eivät ole höttöpullaa vaan pelkkää RAUTAA.

Ensimmäisenä haluan kertoa teille ihmisestä jolta sain eilen postista suklaata. Tämä ihminen on lapsuudenajan paras ystäväni, ihminen jonka kanssa olen kasvanut ja jakanut sen aikaiset  kaikki kipeimmät salaisuudet.  Monta ihanaa , aivan ihanaa muistoa lapsi ja nuoruus vuosilta. Meidän, minun ja hänen, ystävyys on asettanut  hyvin korkean riman siihen että minkä lasken oikeaksi ystävyydeksi, keneen luottaa sillä tavalla että ihan koko sydämen voi aukaista ja antaa toisen käsiin. Meillä oli ja uskon että on vieläkin syvä yhteys siihen mikä on tarkoitettu tosi ystävyydeksi. Eilen sain häneltä postitse suklaata ja itkin, en oikeastaan tiedä miksi itkin, ikävääkö vaiko iloa ja onnea siitä paketista vai sitä että tajusin että tämä ihminen on minun ihan ensimmäinen oikea ystävä, hän on osaltaan tehnyt minusta minut. Hänelle haluan sanoa että en postittanut hattaraa, en kukkia enkä edes sitä suklaata, en siksi ettet olisi sitä ansainnut vaan koska ansaitset enemmän. Tämä nainen on ihminen jolla on sydän puhdasta kultaa ja olen onnellinen että olen saanut nähdä hänen löytäneen onnen. Tämä nainen ei ole höttöhattaraa vaan terästä joka ikiseen soluun asti. Tämä naisen ystävyys on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut, ilman häntä olisin hyvin eri ihminen.

Kaksi seuraavaa ihmistä jotka tulee minulle mieleeni ei varmaan tunnista itseään tästä kuvauksesta, en usko että he edes tietävät kuinka syvältä he ovat koskettaneet, kuinka monta iskua he ovat iskeneet ,  eivätkä tiedä kuinka monta haavaa he ovat tyrehdyttäneet. He eivät edes tunne toisiaan , eivät ole edes samaa sukupuolta mutta silti he ovat minulle jotenkin samanlaisia. Heiltä olen saanut paljon rakkautta mutta myös suoria sanoja, neuvoja jotka eivät todellakaan aina olleet mieleisiä. He ovat yrittäneen puhua järkeä päähäni jo ennen kuin kukaan muu on edes tajunnut että mikään on vialla.  Heidät molemmat olen joutunut muutaman kerran hyvästelemään vaikka sydän huusi että älä anna hänen mennä. Heidän elämässään on ollut menetyksiä ja ehkä jopa suuria pettymyksiä mutta silti he jaksaa. Hymyllä ja huumorilla  tuntuu olevan heidän asenteensa. Toisen kanssa olen joskus ja valvonut öitä. Kuunnellut ja kertonut , kaukana on silloin ollut pahamaailma. Toisen oven takana olen vaatinut sisälle pääsyä kun itse on tullut käyttäydyttyä huonosti, vaatinut päästä sisälle ja sisälle päästyäni itkenyt ja rukoillut anteeksi antoa.  Näissä kahdessa ihmisessä ei ole höttöhattaraa, heillä on toki sydän puhdasta kultaa mutta hattaraa he eivät ole missään nimessä. Sanoisin mieluummin että elämän koskettamalla raudalla päällystettyä kultaa.

Jäljellä on vielä kaksi erikseen mainitsemisen arvoista ystävää. Toinen heistä on mielestäni maailman suoraselkäisin ihminen. Tämän ihmisen kanssa ei tarvitse miettiä mitä mieltä hän oikeasti on asioista vaan hän kyllä kertoo sen. Ei piilomerkityksiä vaan ”pelkkää asiaa”. Ihminen joka peittoaa jäätelön syönnissä ihan kenet vaan ja ihminen jolle pystyy soittamaan ja aloittamaan alusta vaikka viime puhelusta olisikin aikaa. Hänen seurassaan ei tarvitse kaunistella eikä siloitella, hänelle voi olla ihminen juuri sellaisena kuin on. Helppo ei hänenkään tie ole ollut mutta vaikka hänen elämässään on takana suuria menetyksiä ja varmasti kipeitä asioita niin hän ei siti ole luuhistunut taakan alle vaan hän jaksaa ja jaksaa. Jos jostakin ihmisestä voi sanoa että tietää että hänestä on mihin vaan niin se on tämä ihminen. Tämä minulle rakas nainen ei luuhistu eikä kunto lopu pitkälläkään juoksulenkille. Tämä nainen on kuin taipuisin pajunvitsa, tuuli voi häntä taivutella mutta poikki hän ei mene, ei höttöhattaraa vaan pelkkää täyttä asiaa. hänelle sanoisin että ” SS!” (hän tietää kyllä)

Toinen näistä kahdesta on ihminen kenelle en ole osannut olla avuksi vaikka olen tiennyt että pitäisi olla. Hänen elämän muutokset on vaikuttanut omaan elämänkatsomukseeni vahvemmin kuin olisin kuvitellut ja siinä vaiheessa kun hän oli ehkä siellä syvimmässä kuopassa niin en osannut heti olla tarjoamassa köyttä ylösvetoon, ei siksi etten olisi halunnut vaan siksi että en oikein osannut. Nyt kuitenkin tämä ihminen on itsensä saanut sieltä kuopasta ylös ainakin osittain ja tästä eteenpäin minä pidän huolen että hän ei sinne kuoppaan takaisin holahda. Hän ei vielä sitä ehkä tajua mutta hän on upea ja ihmeellinen nainen ja hänen ei pitäisi tyytyä mihinkään ihan vähään. Hän ei ole mitään  hattaraa eikä mitään vaaleanpunaista  ja vaikka tällä hetkellä hän ehkä itse  vertaisi itseään rutistettuun tölkkiin mutta minä vertaisin häntä kimpaleeseen kultaa.

Paras ystäväni on tietenkin vielä jäljellä. Paras ystäväni ja välillä se suurin taistelukaverini. Hänellekään ei ole tarjolla hattaraa eikä vaaleanpunaisia sydämiä. En ole tarjoamassa lemmenlomaa enkä lupauksia elämästä ruusunpunaisin lasein. Paras ystäväni, mieheni.Hän tietää että elämä ei ole sitä höttöä ja hattaraa , ei edes sinä yhtenä päivänä vuodessa. Sen sijaan hänen kanssaan saan elää oikeaa ELÄMÄN MAKUISTA ELÄMÄÄ, kaikkine kuoppineen ja töyssyineen.

Eli ystävät, ne jotka on mainittu ja ne muut tärkeät, en toivota teille tänään vaaleanpunaista ystävänpäivää. En jätä toivotusta sanomatta koska en teistä välittäisi tai rakastaisi vaan jätän sen sanomatta siksi että haluan että tiedätte että AINA, joka ikinen päivä, ei vain tänään, te olette minulle tärkeitä, ette ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan te olette niitä oikeita ihmisiä, välillä teräviä ja kovia ja välillä pehmeitä ja haavoittuvaisia, te olette minulle tärkeitä juuri tuollaisena ja joka ikinen päivä.