Tänään ei ole ahdistanut ihan niin paljon mitä etukäteen pelkäsin. aamulla meinasi jännitys/paniikki ja pelko osaamattomuudesta hiipiä mieleeni mutta onneksi lapset saivat ajatukset muualle. Pyykkivuoren valloitusta ja lenkkeilyä... niistä on sunnuntai aamut tehty.

Aamu lenkin ja ulkoilun jälkeen tultiin sisälle syöpöttelemään ja vaihtamaan siistimpiä vaatteita teatteri esitystä varten. Mummi ja Pappa hakivat tytöt katsomaan "miina ja Manu retkeilemässä"- teatteria Inkeroisiin. Tytöt lähtivät oikein mielissään sivistämään itseään. Sillä aikaa kun tytöt olivat kulttuuri harrastuksissaan minä , mies ja koirat käytiin kunnon metsälenkki ja etsittiin Rajamarketin mainostamia super halpoja halogeeni polttimoita (1 eur /2 kpl ) mutta eihän niitä missään ollut. Oli kai loppuneet heti kun olivat saapuneet kauppaan.  Iltapäivällä ajelimme mummille ja papalle hakemaan nuppuset kotiin. Hauskaahan heillä oli ollut. 

Kun kotiuduimme päätimme jäädä ulkoilemaan. Isot tytöt ruinasi ja pyysi ja rukoili että saisivat viedä vaavelin heidän kanssaan leiksalle (50 metrin päähän kotoa) Koska vaaveli oli halukas lähtemään tyttöjen mukaan annoin heille luvan mennä edeltä ja sitten itse menin perässä. Meidän pihalta näkee leiksalle melkein ja kuulee vielä paremmin. Hienosti tytöt sinne tarpoivat. Vaaveli piti molempien käsistä kiinni ja hienosti tien viertä kävelivät. Itse kuuntelin koko ajan korva tarkkana mutta ihan hiljaa (siis ei mitän tuskan huutoja)  he siellä olivat. Kun kymmenen minuutin kuluttua menin perässä niin kimpassa he siellä tekivät hiekkalinnaa hymysuin... naurun pyrskähdyksiä kuului jokaisen suu pielistä.

Leiksalta lähdimme koko porukalla pitkästä aikaan koirien kanssa peltolenkille. En muistakkaan milloin isotkin olisivat lähteneet peltolenkille. Lenkki meni oikein hyvin. Isot juoksutti koiria ja vaavelia edestakaisin pitkin sänkipeltoa ja me miehen kanssa saimme lampsia ihan rauhassa peltopolkua pitkin. Vaavelikin oli oikein reipas ja taas ihmettelimme miehen kanssa sitä samaa kuin aiemminkin että pellolla ja metsässä vaaveli kävelee kilometri tolkulla, olipa maasto sitten ylämäkeä, ojan pohjaa tai suomaastoa mutta heti kun tullaan tielle ilmoittaa vaaveli että on aivan liian rankaa ja vaati päästä olkapäille . Sama kuvio siis toistui tänäänkin mutta eihän siinä mitään, mies heitti vaavelin olkapäille ja leikki  vikuroivaa hevosta... voi sitä vaavelin iloa ja naurua minkä heiluminen aiheutti .

Nyt lapsoset katsovat telkkarista tanssii tähtien kanssa ohjelmaa ja kohta minä kapsahdan heidän kainaloon sitä hetkiseksi tuijottamaan. Lupasin että saavat sitä katsoa kahdeksan asti ja loput laitetaan tallennukseen ja saavat sitten katsoa vaikka huomenna loput. 

Oikein mukava päivä siis takana ja mikä parasta en ole oikein ehtinyt edes murehtia huomista ja osaamattomuuttani... ehkäpä se puuttuva palanen odottaa siellä pöydällä olevien papereiden  kanssa ja huominen olisi jo helpompaa.