Kesän ensimmäinen mökkireissu heitetty.  ja kyllä se kesä vaan on .


Eilen oli KOKO PORUKALLA vapaa päivä , Helatorstai ja lämmin ihana ilma. Mökille siis. Mökki reissu olikin aivan mahtava. Paikalla oli meidän poppoon lisäksi mummi, pappa ja miehen veliperheineen. Lämmin ilma syleli pikku uimareita ja pienoisia kalastajia. Lapset leikkivät sopuisasti koko päivän. Minikääpiö leikki kolme päivää nuoremman serkkupoikansa kanssa KOKO PÄIVÄN, ihana katsoa pikkuisia kääpiöitä mörkö ja kotileikeissään. NOilla kahdella kyllä kemiat osui yksiin ja leikit sujui ilman riitoja... äänekkäästi tosin aina välillä mutta sujui kuitenkin, Papan päiväuni yritykset sappotoitiin hienosti ja taisi papan silmäkulmakin saada aikamoisen täräyksen kun pikkuiset "Möööököt" hyökkäsivät sapotoimaan päiväunosia. .

Isot tytöt uivat ja saunoivat. Vanhin innostui puljaamaan enemmänkin ja mietin että kohta hän muuttuu joko smurffiksi koko tyttö (tulee siis siniseksi kylmästä vedestä) tai sitten hänelle kasvaa evät .

Aika meni taas liian nopsaan ja oikeestaan ennen kuin tajusinkaan huomasimme että kello on jo niin paljon että on PAKKO lähteä kotiin päin. Kotimatkalla poikkesimme vielä väliväylänetapilla jätskillä ja sitte kohti kotia. Nopeasti sitten vielä ruokaa naamaiin ja lapset nukkumaan. Aika väsyjä tapauksia kaatuili sänkyynsä illalla.

Tänään onkin sitten VIIMEINEN eskaripäivä keskimmäisellä, VIIMEINEN ekaluokkapäivä vanhimmalla ja öööö... noh ikävä kyllä ei minun viimeinen työpäivä ennen lomaa mutta ainakin viimeinen ennen viikonloppua .  Olenkin tänään yksin töissä pitkästä aikaa ja himppusen jännittää että tuleeko kiirus mutta eiköhän tuo yksi päivä jotenkin suttaannu. 

 

Huomenna sitten vanhimman kevätjuhlat ja sitten TYKKIMÄKEEN!!!!!!