Mukava ihana lauantai päivä alkaa kääntyä iltaan. Vielä on ruoka uunissa ja tytöt leikkii leikkejään mutta illan puolella ollaan jo. 

Aamu alkoi tänään hitaasti. Jostakin syystä minua ei nukuttanut aamu seitsemän jälkeen enään yhtään. Pötköttelin sängyssä, selailin nettiä ja lueskelin kirjaa. Ihanaa kun ei tarvinnut sinkota minnekkään. Puoli yhdeksän maissa alakertaan hipsi minikääpiö ja pian sen jälkeen muutkin tytöt. Siinä me sitten hissukseen alettiin koko porukan voimin valmistamaan aamupalaa, "Hotelli aamiainen" kuten tytöt sanoo. Tuoremehua, tuoretta patonkia, suklaamuroja, pekonia , kananmunia ja nakkeja.Tytöt söivät hyvällä ruokahalulla. Aamupalan jälkeen aloimme valmistautua uimaan lähtöön. Tällä kertaa suuntasin tyttöjen kanssa Inkeroisten uimahalliin. Mies ei tällä kertaa päässyt mukaan koska sillä välin kun me uiskenteltiin lämpöisessä vedessä rassasi mies autoa papan kanssa. UImassa oli kivaa kuten aina ja mikäs tuolla inkeroisissa on puljatessa kun vesikin on mukavan lämpöistä.  UImisen jälkeen reippailtiin  tyttösten kanssa vajaan kilometrin matka uimahallilta mummille ja papalle. Aivan ihana ilma. Kylmä mutta aurinkoinen ja kun oli varustauduttu kunnollisilla ulkovaatteilla niin matka taittui mukavasti. 

Mummilla ja papalla sitten syötiin ruokaa ja mies jatkoi auton rassaamista. Auto tuli kuin tulikin kuntoon neljän tunnin urakan jälkeen, JEEE, nyt ei vuoda pakosarja enään, JEI!!! Taitavia nuo miehet! Iltapäivällä lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Kotona ensin ajattelimme että lähdemme miehen kanssa kahdestaan heittämään lenkin mutta tytöt innostuivatkin lähtemään mukaan. Kovasta pakkasesta huolimatta meni himpun vajaa pari tuntia  ulkona hujauksessa, käytiin kolmisen  kilometrin potkukelkka lenkki ja paikka paikoin tie oli hienosti kunnolla jäässä ja täytyy sanoa että potkukelkalla pääsee KOVAA! 

Nyt tultiin tosiaan äsken sisään ja heitettiin ruoka uuniin. Tämän päivän nukkumaan meno nyt taitanee himpun venyä mutta väliäkö sillä huomennahan on vielä VAPAA sunnuntai koko porukalla, luxusta sanon minä.