No itkuksihan se sitten meni.... siis minulla... ja puhutaan kouluun tutustumisesta.

Keskimmäinen oli reipas kuin mikä mutta minulla kyyneleet tuli silmiin jo ennen kuin päästiin saliin kuuntelemaan rehtorin puhetta  ja itseasiassa jo ennen kuin luokkia oli jaettu. Kunnolla kyyneleet valuivat siinä vaiheessa kun tytön nimi kuului ja huomasin että YHTÄÄÄN tytön tuttua eskari tyttöä ei tullut samalle luokalle. Sinne tyttö silti marssi. Takki mukanaan varmoin askelin. Minun olisi tehnnyt mieli rutistaa ja sanoa että muutama vuosi vielä mutta minkäs teet, lapset kasvaa ja tyttö oli reipas... niin reipas. 

Lapset lähtivät tosiaan luokkiinsa ja minä jäin saliin kuuntelemaan rehtorin puhetta. Mielessä oli kokoajan että miten se siellä nyt pärjää ja miten nyt ei KETÄÄN kavereita sattunut samalle luokalle ja silmät tuntuivat kosteilta... minun pikkuinen...miten se siellä selviää. Kellot soi välitunnille ja me aikuiset päästiin vaklaamaan lapsia.

Siellä se oli.. minun pikkuinen, hieman pallohukassa mutta oli kuitenkin, sydän meinasi irrota... siellä se on ja vastahan se syntyi. MInun oli vaan PAKKO mennä pihalle ja kysyä että miten menee, valmiina rutistamaan ja viemään pois, valmiina suojelemaan minun vauvaani.... Tyttö hymyili ja kertoi että kivaa on. Myös  Tytön eskariope oli siinä ja mieltä lämmitti sanat "TUULI on ollut niiiiiiiin reipas..." Tyttö oli kuulemma ollut reippaampi kuin kertaakaan eskarissa... iso koululainen jo kohta. MIeltä huojensi myös tieto että kaksi tyttöä tulee kuitenkin Tuulin kanssa samalle luokalle, he eivät vain olleet päässeet tutustumispäivään. Jätin tytön välitunnille ja me aikuiset menimme vielä hetkeksi kuuntelemaan erityisopettajan sekä terveydenhoitajan puheita. Kun tilaisuus loppui en enään nähnyt tyttöä. Eskariopettaja oli heidät ottanut huomaansa ja minä lähdin töihin. Töissä vielä tuli pari kertaa kyyneleet silmiiin kun ajattelin pientä tyttöäni siinä jonossa...tulevien ekaluokkalaisten jonossa. Iso tyttö se miun vauva.

Kun tulin tänään töiden ja zumban jälkeen kotiin oli vastassa hymyilevä tyttö.  Emmi oli tyttöjä vahtimassa ja jonkin aikaa siinä meni Emmin ja Tomin kanssa höpötellessä mutta kun laitoin tytöt nukkumaan juttelin vielä hetken keskimmäisen kanssa ja täytyy todeta että fiksu prinsessa miulla. Tytön paraskaveri joutui tosiaan eri luokalle mutta itkun sijaan tyttö sanoi kuin minua rauhoitellen että "Oikeestaan on ihan hyväkin että Aada menee eriluokalle. siis oppimisen kannalta, tulee opiskeltua enemmän kun ei ole höpötyskaveria ja onhan meillä aina Aadan kanssa välitunnit..." ja taas minä pyyhin silmäkulmiani. MInun rakas kuusi vuotiaani, kohta jo koululainen. 

Saa sitten nähdä kuinka minä vollotan silmät päästäni sitten 16.8 2011 kun ne koulut oikeasti alkaa. Vanhin menee sitten jo tokalle luokalle ja keskimmäinen marssii kohti suurta ja tuntematonta...kohti ekaa luokkaa.... ajatuskin jo itkettää enkä edes halua ajatella sitä kuinka hurjan itkettävää on tulevaisuudessa se kun minikääpiö koulun aloittaa... voi kumpa aika pysähtyisi edes hetkeksi...nyt tuntuu että kaikki kasvaa liian nopeasti.