Aaton aattona oli 4. adventtisunnuntai. Olin jo päättänyt että silloin menen likkojen kanssa kirkkoon. Aamulla kellot pirahti siis soimaan puoli yhdeksältä ja suunnattiin kohti Kymin kirkkoa.  Jumalanpalvelus oli kaunis oikein ehtoolliskirkko. Lauluina oli paljon tuttuja virsiä ja ensimmäisen kerran joulumieli tuli edes hetkiseksi käymään tämän kaiken muun ostamisen ja hössäämisen keskellä.  Likat jaksoi hienosti, odotti nätisti paikoillaan sillä välin kun minä kävin ehtoollisella  ja palveluksen jälkeen pappikin oikein kehaisi kuinka hän oli ollut etuoikeutettu saatuaan istua tyttöjen edessä, niin kauniisti he kuulemma lauloivat. Näki kuinka tytöt oikein paisui ylpeydestä kommentin kuultuaan ja äidinkin sydäntä lämmitti. Ja oikeassahan pappi oli hienostihan nuo lauloi. 
Kirkon jälkeen käväistiin vielä glögillä seurakuntatalolla ja sieltä sitten kotiin. Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä jo sunnuntaina Arolaan eli miehen mummolaan viettämään joulua mutta koska meidän piti käydä kirkkoreissun jälkeen vielä kaupassa ja hautaismailla niin kello oli jo siinä vaiheessa kun kotiuduimme ihan hurjan paljon ja kaikki pakkaamatta jne joten päätimme että lähdemme matkaan vasta aamulla. Ilta meni sitten pakkaillessa ja joululauluja ihan omalla porukalla lauleskellessa. 
Lauleskelut sujui suunnilleen näin: 





 



 


Aattoaamuna pakkailtiin kamoja autoon ja lähdettiin suunnistamaan Taavetin hautausmaan kautta Arolaan. Hautausmaalla oli niin kylmä että aivot meinasi jäätyä vallan, kylmä viima.  Aatto jännitys alkoi näkyä lapsissa ja joululaulujen raikuessa auton radiossa raikui välillä takapenkillä myös aika kireät sanat ja etupenkiltäkin taisi päästä useaan otteeseen tiuskaisu " Ettekö työ NYT IHAN OIKEESTI VOI OLLA YHTÄ AUTOMATKAA TAPPELEMATTA!!!!" (ja siis sanottakoot että yleensä nuo ei autossa riitele ikinä) . Eli kihisevää jännitystä alkoi ollla havaittavissa... 
Puolilta päivin päästiin Arolaan ja kyllä se vaan on niin että tuollaisesta maalaistalosta oikein huokuu joulu. Kun päästiin sisään tuntui että NYT ON JOULU!!! Arolassa oli meidän lisäksi mummi, pappa ja 90 vuotias Eila joka tuntui olevan etenkin minikääpiölle SUURI Ihmetys. Vaikka hän on Eilaa nähnyt ennenkin niin ensin ei olisi ilman siskojen tukea tervehtiminen olisi onnistunut ja muutenkin välillä tyttö kävi aina kuiskaamassa minulle että esim " Äiti eilalla on tosi kaunis tukka... ja eila on ihan kiva". 
Pukki oli kertonut tulevansa kello 18:00 ja ruoka oli suuniteltu neljäksi. Koska joulusaunan lämpeäminenkin vei hetken niin jonkin aikaa sisällä oltuamme päätimme lähteä hieman ulkoilemaan. Toppavehkeet niskaan ja hankeen rämpimään, lunta oli PALJON!!!!









Ulkoilun jälkeen menimme joulusaunaan ja sitten me tytöt alettiin valmistautua jouluruokaa varten.  Likat heitti mekot niskaan ja minä kiharsin isojen likkojen hiuksia ja ihmettelin kun minikääpiö viihty Eilan seurana niin hyvin. Tyttö höpötteli Eilalle juttuja vaikka Eila tuskin kuuli sanaakaan. Puolen tunnin höpöttelyn jälkeen minikääpiö huusi minua mutta koska minulla oli juuri vanhimman tukan kiharrus meneillään en päässyt irtautumaan ja lähetin keskimmäisen paikalle. Keskimmäinen tuli hetken kuluttua kuiskaamaan minulle minikääpiön asian " Äiti, Iina sanoi että se ei  enään jaksa vahtia tuota Eilaa.."  Joku oli ilmeisesti ohi mennen sanonut tytölle että mene pitämään Eilalle seuraa ja nyt tyttönen ei sitten oikein tiennyt että voiko hänet jättää yksin vaiko eikö.  Ihana pikku huolenpitäjä tuo meidän minikääpiö  

Ruokailu sujui jo niinkuin monena vuonna aiemminkin. Tällä kertaa vanhin luki jouluevankeliumin ja sen päälle laulettiin enkelitaivaan ja sitten syötiin... paljon, hartaasti ja LIIKAA, niin kuin joka vuosi jouluna on tapana. 

Ruokailun jälkeen tuli pukki... ja voi kuinka paljon lahjoja sillä olikaan, oikea lahjavuori, oltiin oltu ilmeisesti aika kilttejä.  Lapset esiintyi joulupukille innoissaan ja pukki jakoi yhden pussukan lahjat ja vanhin sitten toimi apupukkina lopuille lahjoille. Voi sitä riemua kun paketeista alkoi paljastua jos vaikka ja mitä.  Paljon , paljon toivottuja lahjoja ja paljon paljon sellaista jota kukaan ei osannut edes toivoa... lapset oli aivan innoissaan. Ilta meni siinä sitten glögiä hörppiessä ja lasten riemua katsellessa, likat sai paljon toivomiaan piirrustus vihkoja (top model , monster high ,barbie) ja niiden seurassa meni loppu ilta ihan rauhallisesti, samalla toki siinä sitten mässättiin suklaata ja karkkeja niin että naparaikasi. 

Jouluaamuna sitten jatkui lasten riemu ja itselläkin oli ihan hyvämieli. Kaiken aaton syömisen jälkeen päätettiin jouluaamuna että lähdetään kahlaamaan noin kilometrin matka mökille...lähes umpihankea ja kyllä teki hyvää hikoilla. Minikääpiö meinasi jossakin vaiheessa jo luovuttaa kun lunta oli hänelle koko ajan niin paljon että töitä piti tehdä huomattavasti enemmän kuin meidän muiden mutta hienosti tyttö jaksoi kuitenkin, niin mökille kuin takaisinkin. Mökillä mies ja pappa tyhjensi huvimajan katon lumesta ja siinä hetkinen ihmeteltiin ja itse mietin kuinka voikaan olla paikka erinäköinen noin talven vallitessa kuin kesällä. Tässä miun omat laiturilla..." järven aalto jäätynyt talvipakkasessa..."



Ulkoilun jälkeen syötiin taas. Paljon ja liikaa kuten aina jouluna. 
Tässä muuten likkojen lempipaikka Arolassa, uunin pankolla etenkin minikääpiö ja keskimmäinen oli koko ajan leikkimässä. 
MIun punaposki palleroiseni 



 Ruuan päälle hörpättiin vielä joulukahvit ja sitten pakattiin auto ja suunnattiin kohti kotia. 

Kotimatka kesti KAUAN, ilma oli aika kurja ja autot ajoi hissukseen, tosin eipä meille mihinkään kiire ollut.
Joulupäivä illalle ei ollut mitään suunnitelmia.

Viime yönä ei uni tullut. Lapset nukkui hyvin ja pitkään mutta itse valvoskelin lähes koko yön ja mietin syntyjäsyviä. Joulu on kummallista aikaa, ne asiat ja ihmiset  jotka haluaa pitää lähellä haluaa likistää ihan liki ja niistä turhista ja kuormittavista asioista  haluaa päästä eroon, tuntuu että nyt on hyvä aika aloittaa puhtaalta pöydältä.
Kaiken tämän tavara paljouden täyttämän joulun keskellä tajusin  tuossa valvoessani että minulla on kaikki, ihan kaikki mitä ikinä olisin edes osannut pyytää, minä en tarvitse muuta kuin nuo kolme hymyilevää punaposkista naamaa ja ystävän, rakkaan joka on vierelläni tapahtuipa mitä tahansa, niin myötä kuin vastamäessäkin.
Minulla on kaikki