Olen viime aikoina ajatellut paljon... en tiedä mistä johtuu, ehkä pikku hiljaa pääkoppakin alkaa kasvaa aikuiseksi...

Mutta olen ajatellut ja ajattelemalla tajunnut kuinka hyvin kaikki onkaan.

MInulla on ystäviä...Muutama tosi hyvä ja läheinen ystävä. MInulla on lapset, kolme mitä kauneita ja mitä ihastuttavinta prinsessaa. Minulla on vanhemmat joiden puoleen voin kääntyä....minulla on työ jossa alan pikku hiljaaa taas tuntea olevani hyvä. Arki täytyyy yleensä iloisista asioista.

Yöllä minä mietin... yöllä minä mietin  kuinka onnellinen olenkaan.  Yöllä minä tajusin myös sen että yksi jota harvemmin kiittä, yksi joka pitää pääni pinnalla, yksi joka pitää kädestä eikä päästä kaatumaan on rakas mieheni...Jari. Niiin pöhköltä kuin se kuulostaakaan viime yönä tajusin että siinä on se ihminen jonka kanssa haluan tulla vanhaksi...hänen kanssaan haluan köpötellä vanhainkodin käytäviä rollaattorilla ,juuri hänen kädestä haluan pitää kiinni koko loppu elämäni....

Niin paljon tulee sanottua turhasta, niin helposti tulee suutahdettua mitättömästä, niin helposti sitä siirtää toisen niin kuin syrjään odottamaan hetken ja kohta huomaa että se asia meni jo, niin paljon satuttavia sanoja niin paljon loukkaavia tekoja...  NIin vähän aikaa ja se kaikki mitä sinulle haluaisin päivittäin sanoa jää jonnekkin kiireen alle...Nyt kuitenkin otan aikani ja sanon sinulle..

Sinä olet se jota rakastan, sinä olet se joka saa auringon nousemaan, sinä olet se joka reilu 14 vuotta sitten tartui käteeni eikä päästänyt irti....sinä olet se jota minä tarvitsen... MInä rakastan sinua, olen rakastanut ensi hetkestä lähtien. Rakastin silloin kun tartuit käteeni ja kysyit että olenko sinun, rakastin sinua silloin kun pyyhit kyyneleitä kasvoiltani kun lapset syntyivät , rakastin sinua silloinkin kun riidan keskellä kiljuin vihaavani sinua, rakastin ja rakastan...nyt ehkä enemmän kuin koskaan...kiitos että olet minun.