. Sormet on vieläkin ihan jäässä  töissä ovesta tuleva vedon takia. Taidan kohta alkaa istua töissä  kynsikkäät kädessä .

Tänään mummo on joutunut hoitamaan tyttöjä pitkän päivän. Miehellä oli työpäivän jälkeen joku kokous ja äsken hän soitteli että on vasta ajelemassa kotiin päin... oikein kauhulla mietin että kuinka loppuu lapset ovat mummon ajaneet (siis nyt kun isotkin on kotona olleet koko päivän). Aamulla jo ennen kuin minä läksin töihin yritti vanhin kehittää jonkun "en laita ulkohousuja kriisin" mutta se onneksi meni ohi ilman sen suurempaa hermojen menettämistä puoli eikä toisin. Totesin että ne housut menee jalkaa tai tytön jalat ei mene ulos PISTE!!! Ja oikeasti vanhimmalla oli sitten päällä kaikista ensimmäisenä eli taisi olla vaan tapa että jostakin pitää juputtaa.

Tänään iltasella ei olekkaan kummempaa ohjelmaa,  tyttöjen tanssikin  on syyslomalla, ihan vaan möllöilyä hetkisen ja sinä vaiheessa kun tytöt lähtee ilta pesuille niin  minä lähden zumbaan, mies saa hoitaa iltakuviot.