Ei se sitten mennytkään päivä ihan niin kuin olin ajatellut... Uimahallissa käytiin ja siellä oli hauskaa mutta sen jälkeen päivä onkin ollut yhtä kiukkua ja huutoa.

Keskimmäinen sai elämänsä pahimman raivarin ja raukka parka ihan tärisi raivosta. Koko jupakka alkoi kun isot tytöt molemmat teki läksyjä ja tietenkään en voinut molempia auttaa samaan aikaan ja vielä oli vaavelikin siinä huomiota vaille.

Keskimmäinen alkoi jotain pientä asiaa kiukuta ja töni vaavelia ja huusi sille kovasti. Tämä tietenkin sai vaavelin kimmastumaan ja ottamaan keskimmäisen kirjan ja sai siihen pienen (ehkä sentin ) repeämän. Tästäkö keskimmäinen sitten raivostui ja antoi kuulua kyllä kaikki maan ja taivaan väliltä. Yritin rauhoittaa tilanteen niin että ensin tekee vanhempi läksynsä ja sitten autan keskimmäistä mutta koska hermot oli jo mennyt itse kultakin alkoikin tästä ehkä mitättömältä tuntuvasta sopasta kunnon lähes tunnin huuto, potku, raivari jossa sai tuta äiti ja isä tuommoisen melkein kuusi vuotiaan voimat.

Ensin vein tytön rauhoittumaan  kellarin oleskelu tilaan, jäin hänen kanssaan sinne koska hän oli niin raivoissaan että ajattelin että hän tarvitsee apua rauhoittuakseen. Vartin verran puhuin hänelle rauhallisesti, pyysin syliin ja paijasin ja yritin ymmärtää. Kun tyttö alkoi potkia ja lyödä napasin hänet tiukkaan otteeseen syliini. Siitä hän kuitenkin irrottautui aika nopeasti (painia tuosta tulisi...) ja otti kynnet avuksi. Nyt minulla on käsivarret verijuovilla keskimmäisen käsittelystä.  Jossakin vaiheessa minun mittari tuli täyteen ja oli pakko poistua paikalta , tytön silmät oikein leimusivat raivoa ja vihaa mutta toisaalta kauheaa hätäännystä.   Siinä vaiheessa kun tyttö huomasi että äiti ei enään jaksa alkoi hän roikkua ja repiä minua. Tässä vaiheessa mies otti ohjat käsiin ja minä pakenin ulos (ei vaan enään sillä sekunnilla kestänyt pää... ).

Mies vei tytöt omaan huoneeseen rauhoittumaan. Tyttö huusi ja kapinoi, kiljui ja meuhkasi. Välillä tyttö huusi hillittömästi että on rauhoittunut ja että hänellä on asiaa... kun hän pääsi pois hän kuitenkin iski hampaansa miehen käteen kiinni....  Minä olin saanut olla oman viitisen minuuttia rauhassa ja päätin yrittää uudelleen. Kun menin tytön  huoneeseen hän huusi vielä mutta alkoi näkyä että raivo oli vaihtumassa vaan suunnattomaan hätäännykseen ja pelkoon. Pyysin tyttöä syliin ja kymmenen minuutin vastustelun jälkeen hän siihen kapsahtikin.

SIinä me sitten oltiin, istuttiin sylikkäin. Tyttö rutisti niin lujaa että ajattelin että hajoan kappaleiksi, en tiedä miksi mutta tyttö tuntui tarvitsevan halia ja kovasti. Siinä me sitten istuttiin... saimaan norppa laulu tuli laulettua useaan kertaan, Äidin syliin painaudun laulukin tuli lauleskeltua kerran jos toisenkin... siinä se tyttö vaan oli ja puristi lujaa... niin lujaa että minuun sattui, sattui niin luihin kuin sydämeenkin.  Itse olin vähintään yhtä paljon halin tarpeessa ja mikäs siinä oli istuessa. Tyttö nyyhkytti hiljaa sylissä ja alkoi rentoutua. Kun hän oli rauhoittunut hän pyysi anteeksi niin minulta kuin isältäänkin raapimisia ja muitakin. Yritin kysellä että mistä hän oikein noin kovasti hermostui mutta siihen hän ei keksinyt syytä... sisällä tuntui kuulemma pahalta....   itselleni jäi kauhean pahamieli... jostakin syystä minun lapsellani on sisällä niin pahaolo että se saa hänet noin hillittömästi raivostumaan.  Olenko minä syy siihen että tytöllä on paha olo... olenko muistanut ottaa hänet huomioon oikein ja olenko osannut ymmärtää häntä....

Kun tilanne keskimmäisen kanssa saatiin ratkaistua päätimme lähteä kauppaan ostamaan pizza tarpeita ja hiusväriä minulle ( ja se pirun hiusvri tietenkin unohtui). Kauppareissu meni periaatteessa ihan hyvin, mitä nyt vaaveli raastoi koko aikaiselle "Mikä tää on, mikä toi on, miksi tuo on" jne kysymyksillään, eikä aikaisemmasta tahdostaan riippumatta halunutkaan olla autokärryjen kyydissä vaan halusi kävellä ja tutkia...

Ongelma tuli vasta poistuessamme. Tytöillä on tapana että jos mennään hissillä joku painaa ulkona nappia ja joku painaa sisällä jne.. eli ihan tuommoinen perus pieni juttu. Vaavelin piti saada painaa sisällä nappulaa mutt jostakin syystä vanhin halusi ärsyttämällä ärsyttää jo valmiiksi hieman väsynyttä vaavelia ja painoi nappulaa vaavelin vuorolla... voitte kuvitella minkälainen huuto siitä nappulasta syntyi... SIIS NIIN OLEMATON ASIA mutta sitä sitten huudettiinkin koko kotimatka. Vaaveli kirkuu nappulaa ja lätkii vanhinta. Vanhin hokee että ei tehnyt mitään ja vaaveli on tyhmä. Vaaveli huutaa tyhmää takaisin ja jossakin vaiheesssa äidiltä napsahtaa pinna ja pienen hetken toivoisin olevan ihan yksin... ihan vaan hiljaa ja yksin.... *äiti joka toivoo olevansa kaukana poissa edes pienen pienen hetken....* Jälkeen päin tulee itku.. huono äiti kompleksi hyökkää päälle... minä, minä ajattelin haluan olla yksin...  hyvän äidin tulisi kestää oikuttelut ajattelematta, hyvä äiti ei ikinä menettäisi hermojaan... hyvä äiti olisi keksinyt ratkaisun...

Tilanne rauhottui kun päästiin kotiin. Minä menin leipomaan sitä pizzaa vaikkakin päälimmäinen ajatus oli heittää pizza tarpeet roskiin ja hyppiä kannen päällä jonkin aikaa... sain kuitenkin pizzan tehtyä. Lapset leikkivät ulkona ja maassa oli rauha. Seitsemältä lapset sisään ja syömään ja pesuille. Joku poikki puolinen sana ja itku oli valmis. Tällä kertaa itkikin sitten äiti... miksi minä en osaa tätä hommaa, miksi en vaan pysty olemaan parempi...

Iltapesut ja pusut... hurjan pitkät ilta halit ja lapset nukkumaan...  "äiti mie rakastan sinua.." Totesi keskimmäinen nukkumaan käydessään ,  "Äidin kullanuppu" hoki vaaveli hampaiden harjauksessa,  ja vanhinkin pyysi  "Äiti saanko mä vielä uuden pusun..." äidin sydän pakahtuu... ne taitaa tykätä minusta vaikka olenkin ihan hirveä, ehkäpä olen siis joskus tehnyt jotain hyvääkin... tähän pitää tarttua muuten menee itkuksi koko yö.