Tänään on ollut taas loistava päivä. Nyt alkaa pikku hiljaa lujittua usko siihen että tytöt (vanhin ja keskimmäinen) kestävät päivittäisen neljän tunnin eron. Tänään aamulla vietiin vanhin eskariin ja oikeastaan koko eskari ajan keskimmäinen leikki itseksensä reippaasti, ajeli siskon pyörällä, teki marjahiekkasoppaa, kävi leikkikentällä keskustelemassa muiden kanssa ja oli NORMAALI, ei zombiena laahustamista.  

Vanhin jäi taas eskariin reippaasti. Odotti kovasti ruokana tarjottavaa mannapuuroa, ei olut ennen semmoista herkkua saanutkaan, oli tykännyt ruuasta kovasti. Eskarista tuli ensimmäinen "läksy". Tehtävänä oli muistaa että maanantaina on lelupäivä ja saa viedä eskariin jonkun itselleen rakkaan lelun. Vielä taitaa olla mietinnässä että mikä mukaan lähtee.

Vaaveli oli taas normaali vaaveli. Eli ei paljoakaan vaatinut ylimääräistä huomiota vaan oli ihan tyytyväinen kun sai leiksalla touhottaa ja kotona tyhjennellä laatikoita.  eli jospa tämä taas on laantuakseen tai ainakin tyyntä myrskyn edellä .

Kun vanhin tuli eskarista ja vaaveli heräsi päiväunilta lähdettiin hieman shoppailemaan. Oli jo aiemmin tehty huomio että vanhimmalla ei ole yhtiäkään ehjiä ja muutenkin kunnollisia farkkuja. Lähdettiin siis Pasaatiin semmoisia etsimään. Ja löytyihän niitä, oikein kaksin kappalein. Sovittiin että niitä pidetään nyt eskari-farkkuina ja noita kuluneempia (joissa on polvessa reikä) kotona pihaleikeissä. Shoppailu reissulta löytyi myös vaavelille sukkia ja keskimmäiselle trikoo housut ja kaksi t.paitaa. Eli onnistunut reissu siis . Olin muuten lentää persuksilleni kun menin ihan huvikseni katsomaan eräästä liikkeestä talvivarustuksia. Kaikille tytöille pitää ostaa talvivehkeet ja ajattelin nyt ihan vaan KATSOA että tiedän mitä on tarjolla, luulin olevani liikkeella hyvissä ajoin. No menin Boboon ja löysinkin yhden mikä oli todella kivannäköinen haalari ja ajattelin sitä vaavelille. No myyjältä pyysin että saisin haalarin jotta voisi vaavelille sovittaa mutta KOKOJA EI ENÄÄN OLLUT!!!!! Siis MITÄH!!! NYT on elokuu ja toppahaalareissa oli koot loppu, olin kyllä pikkuisen ihmeissäni...   Noh täytyy toivoa että jostakin toisesta kaupasta löytyy toppavaatteet vielä tämmöisille "matti myöhäisillekkin".

 

Pasaati reissun jälkeen käväistiin vielä Prismassa ruokaostoksilla ja ostettiin vanhimmalle penaali eskaria varten. Muilla tytöillä kuulemma on penaalit ja ensi viikolla alkaa kuulemma eskarikirjojen teko ja ne olisi kiva kuulemma tehdä omilla kynillä ja omat kynät voi sitten laittaa penaaliin, näillä perusteluilla siis hellyin ostamaan tytölle uuden penaalin .   Prismasta löytyi myös vaavelille saappaat syksyn vesikelejä varten. Keskimmäinen ei saanut prismasta mitään mutta ihme kyllä ei ollut siitä moksiskaan.

Nyt lapsukaiset ovat jo nukkumassa ja huomenna kun onkin jo viikonloppu niin he saavat nukkuakkin pitkään eli ei tarvitse herätellä. Tosin jos vanhat merkit paikkansa pitää niin silloin kun ei tarvi herätä niin silloin heitä ei varmasti nukuta pätkän vertaa aamulla... no mutta onhan viikonloppu aamuisin ainakin siunatut lastenohjelmat joten äiti ainakin saa juoda kahvikupponsa ja lukea aamulehden rauhassa.